voi madre

olipas päivä!

ihana kierros rakkaan ystävän kanssa ateneumissa. kaksi tuntia tutkittiin taidetta ja haettiin fiiliksiä. kaksi ei niin taidehistoriaorientoitunutta naista pohtimassa että miltä näyttää. ja hyvältä näytti!

en tuntenut picassoa juuri lainkaan, mutta nyt ainakin tiedän vähän enemmän. tämän maalauksen haluan kopiona seinälleni. paikkakin olisi jo valmiiksi katsottuna.

joitain hauskoja mielleyhtymiä haluan jakaa: eräs maalaus näytti ihan hevoselta, vaikka sen piti esittää kylpijää avaamassa uimakoppia. kun taas ensimmäinen sana, mikä tuli mieleen eräästä portretista, oli bach.

eipä sitä voi selittää, miltä siellä tuntui ja mitä näki. käy itse katsomassa.

voi äiti!

edit. 30.10. oli pakko kirjoittaa uudestaan käynnistä, kun alkoi ärsyttää edellinen teksti!

pärinää

pienempi opppi uuden taidon: pärinän. nyt lentää sylki, kun sille päälle satutaan. tänään olimme pienemmän kanssa helsinki-retkellä ja kamera oli käden ulottuvilla, kun pojalle tuli pärinäolo. siinä sitten päristiin ja kailotettiin pitkin rautatieasemaa!


on mahtavuutta katsoa, kun toinen ihan tohkeissaan vaan pärisee pärisemistään. kieli ulos ja antaumuksella pärinää. ja kun äiti nauraa, tulee päristyä vielä enemmän! seuraavalla kerralla koitan muistan ottaa videoasetuksilla.

virkkaa, neulo, päättele ja käytä

talven lähestymisen tietää siitä, että ulkona on kylmempää ja tulee lunta, mutta myös siitä että laura kaivaa puikkonsa ja koukkunsa esiin ja suuntaa kaupassa lankahyllyjen väliin.

niin myös tänä vuonna.

pitkäjänteiseen ja hitaaseen työskentelyyn minua ei ole luotu, siksi puikoilla on usein nopeasti, parissa illassa valmistuvia tuotoksia. eilen illalla aloitin miehelle sovellettua jacques cousteau pipoa, jonka ohjeen löysin täältä. katsotaan tuleeko siitä murun vaiko suuremman kokoinen. viimeisiä tekeleitä on myös enemmän ja vähemmän tehty nallepipo. mallista on päässyt osalliseksi jo aikas moni naapurin ja ystävän lapsista meidän pienemmän lisäksi. pienempi on vain ainoa, jolla on tuollainen vihreä. muut ovat saaneet suloisen vaaaleanpunaisia ja oransseja versioita.


poikkeuksellisesti olen tehnyt kerrankin jotain myös itselleni. uusi novitan puron iltanuotio inspiroi minua kutomaan itselleni myös uuden pipon mallia aktivisti.


suunnitelmissa on myös saada vuodesta 2000 asti kesken ollut villapaita valmiiksi. se ei kuitenkaan ole seuraava projekti, vaan sitä ennen ystävä saa uuden pipon vaihtokauppana uudesta vaa'asta.

letille

jostain syystä monilla äiti-ihmisillä on lyhyet hiukset. ennen lapsia ajattelin, että kyllä mulla vaan on pitkät hiukset AINA. ja kuinkas kävikään: suurempi kun syntyi, kävin pätkäisemässä hiukset max. olkapituisiksi ja pitänyt niillä sijoillaan tähän asti, kunnes...

tähän kaikkeen elämän muutokseen olen ottanut vielä yhden päätöksen. tämän julistin viime kesällä ruisrockissa. ensi kesänä samaan aikaan olen täällä
a. ilman lapsia (pienempi keikkui mukanani Manducassa koko viikonlopun)
b. olen 20 kiloa pienempi ja
c. minulla on pitkät kihartuvat ihanat hiukset.
(niin ja d. pienessä sievässä skumppakuplivassa)

tuosta ihanista ja kihartuvista en ole niin varma, mutta pitkät ainakin.

näin pitkälle ne on nyt kasvanut: ne menee jo leteille!

läskit kaakkoon

kaunis kuva löytyi blogista Solutasolla

kaivelin tuossa eräänä ei niin kauniina päivänä vaatekaappiani. siirsin äitiysvaatteet kaapin perälle ja ylähyllyille ja otin ei-äitiysvaatteet taas käyttöön. paitsi, että ne ei sitten ollutkaan niin sopivia kuin luulin.

muruni tavatessani olin vielä pieni. siis kooltani. toki myös iältäni. olin melkein 19 vuotta vanha. mahduin pieniin farkkuihin, näytin hyvältä valkoisessa tiukassa t-paidassa ja minimekossa eikä minun tarvinnut aina miettiä mihin piilottaa vatsamakkarat.

nyt tilanne on toinen: farkkujen koko on jostain syystä suurentunut huimasti. kovinkaan ministä mekkoa ei voi laittaa päälle, kun reidet näkyy. t-paidassa olisi kiva, jos olisi hieman pidemmät hihat ja että se olisi tarpeeksi pitkä peittääkseen varmasti vatsaosaston vaikka nostaisi kädet ilmaan.

mitä on tapahtunut? minä? lihonnut? ei kai!?! toki tässä on kaksi raskautta takana, mutta ei se ole mikään selitys. voi sitä silti näyttää hyvältä eikä hiekalle rantautuneelta valkoiselta valaalta.

asiaan on kuitenkin nyt tulossa muutos: perustimme parin ystäväni kanssa fb-groupin läskit kaakkoon. Niin ja on turha etsiä sitä sieltä; ryhmä on salainen. hauskaa oli huomata, etten ole ainoa suklaa-addikti, jolle mässääminen on oikeasti ongelma. jostain syystä pienenemiseen tuli ihan uusi motivaatio. nyt on joku muukin tsemppaamassa kuin rysäkepiksi joskus nimetty 192/70 kokoinen muruni ;)

minusta tulee isona...

äiti pullantuoksuinen
pullan pyöritän vaan
uuniin laittaa saan
maidon kanssa niitä nautitaan.


eilen oli siis taas pullien leipomispäivä.

wicked

jos äitini pitäisi kuvailla minua, hän ei suin surminkaan määrittelisi minua siistiksi. tosin, jos olisin itse elänyt itseni kanssa koko lapsuus/teini-iän, en itse olisi kovinkaan eri mieltä. myös jos murulta olisi kysynyt asiaa yhdessä olomme alkuaikoina, oli vastaus ollut, että olen pieni sikapossukanahaukkasuttari.

lasten myötä olen oppinut jotain: viikkosiivous. toki välissä on ollut aikoja, jolloin on saattanut vierähtää kuukausikin (nyt nolottaa) edellisestä imuroinnista puhumattakaan lattian ja pölyjen pyyhkimisestä.

olen kuitenkin parantanut tapani. tänään tulee jo kolme viikkoa siitä, kun olen/olemme siivonneet yhdessä murun kanssa joka tiistai. aamupäivällä olen laittanut lasten kanssa tavaroita paikoilleen, ehkä jopa kerennyt imuroida. iltapäivällä olemme sitten pyyhkineet lattiat ja pölyt. illalla on sitten sytytetty kynttilät ja nautittu ehkä lasillinen viiniä puhtaalle kodille.

olen myös oivaltanut, että jos oikeasti maltan pestä pyykkiä melkein joka päivä, laittaa tavarat paikoilleen, kun en enää niitä tarvitse sekä kuljetella roskat roskiin, koti pysyy melkeimpä siistinä koko viikon. ainoastaan suuremman roinat saattavat elää viikon aikana omaa elämää, mutta nekin elävät sitä suuremman omassa huoneessa.

tänään on taas tiistai ja siivouspäivä. tänään on myös talvirenkaiden vaihtopäivä, mutta se ei ole minun ongelma!

dream it, earn it, live it

ihanainen ilta, ihanainen seura, ihanainen elokuva, ihanainen... no ei niin ihanainen migreeni, mutta se on sivu seikka.

pääsin nauttimaan torstaina ystäväiseni seurassa elokuvan Famen kutsuvierasennakkoa. kuten arvata saattaa, kyynelehdin pitkin elokuvaa jos jonkinmoisessa kohdassa. myöhemmin muru kyseli elokuvan pituutta ja laskeskeli insinöörimatikalla, että itkin noin kahden kymmenen minuutin välein. niin kuin ei saisi!

en muistanut vanhasta elokuvasta juuri mitään. olen sen joskus kauan aikaa sitten nähnyt. mutta tämä uusi oli IHANA! tosin siihen oli kasattu kaikki mahdolliset nuorisoelokuvan kliseet:

ujo ja arka tyttö, joska kuoriutuu avoin, taitava kaunotar
nuori, jonka äiti ei hyväksy poikansa valintoja ja poika lähtee kouluun salaa
nuori, jonka vanhemmat määräävät tiukasti urasta
ihania ensisuudelmia
täydellinen tyttö
vähän friikki poika
pettymyksiä
huijatuksi tulemista...
onnellinen loppu

tää on PAKKO saada omaksi.

illan päätteksi vielä lasillinen kuohuvaa <3

mitä tänään syötäisiin

nyt alkoi pienemmän makumatkat! päätin jo odottaessani tätä pienokaista, että kokeilen aloittaa kiinteiden syömisen lapsentahtisen sormiruokailun periaattein. mitäs se sitten?!?

eipä tehdä meillä soseita, vaan sormenkokoisia paloja, joita pienempi sitten itse saa natustella. hyvin matka ainakin alkoi. porkkana ja kurkku upposi poikaan kuin häkä! ja tuttuun tapaan hermo meni heti, kun ruoka tippui kädestä.

hienosti pienempi osasi ottaa käteensä ja viedä suuhun. valloittavaa <3

iltapäivällä kokeillaan hieman mangoa, jos se vain on pöydällä ehtinyt kypsyä.

vain hetken huumaa

odottaessani esikoistani, ajattelin jotenkin automaationa, että totta kai imetän. tai oikeastaan en ajatellut edes asiaa kovinkaan pitkälle. suuremman kohdalla imetys sujui, kunnes totesin, etten enää jaksa. suurempi oli silloin vuoden vanha.

pienemmän odotuksen aikana loin itselleni hirvittävät paineet imetyksen onnistumisesta. totta kai imetän ja sen pitää onnistua, koska ensimmäinenkin kerta meni niin hyvin. aluksi meillä oli kuitenkin pienemmän kanssa ongelmia. vaikka maito nousi, niin tuntui ettei hän millään oppinut oikeaa imuasentoa ja ja ja.

myöhemmin mietin pienemmän alkutaipaleesta, että hyvinhän se lopulta meni. olin vain älyttömän malttamaton asian suhteen.

nyt toivon, ettei tämä aika koskaan loppuisi. se, että saan köllähtää pikkuihmisen kanssa sängyn päälle köllimään ja toinen tulee ihan kiinni tuhisemaan ja syömään. intensiivinen katse, sormet rapsuttelee hupparin nyörejä, paidan kaulusta ja silmien luppasu tai maailman mahtavin hymy, kun vatsa tulee täyteen. ihanaa. en pysty vielä hyväksymään, että kun pienemmän imetys loppuu, en välttämättä enää koskaan saa imettää.

taikatemppuja

suurempi heräsi jostain syystä vähän väärällä jalalla. no, mieli muuttui pian, kun poika keksi sirkuleikin:

tänään täällä on taikuri, joka taikoo ensin muumipapan ja sitten hiiren kadoksiin.

olohuoneen lattialle kasattiin hiiren ja muumipapan päälle pienet kankaat, sitten tyynyjä, vähän työkalupakkia ja peittoa ja...

sitten. timtalapim!

häh, ei ne hävinnytkään. kiukkupussi paineli epäonnistuneen temppunsa jälkeen omaan huoneeseensa mököttämään. "minä en osannut olla oikea taikuri" suurempi huuteli mennessään.

hellyyttävä pikku taikuri, kun ei voi olla leikisti vaan heti pitää olla oikeesti! <3

syksy

on syksy niin ihmeellinen.
minä kaikkea ymmärrä en.
miten virheä maa värin uuden nyt saa,
linnut lentävät merien taa.

mihin siilit ja etanat käy?
niitä syksyllä missään ei näy.
mihin pois katoaa, missä siilien maa,
mullan allako ne asustaa?


kuka vaahterat kauniiksi saa
värit muuttaa ne, nyt punertaa?
kuka pelsselillään lehdet käy värjäämään?
missä maalarin tuon kotimaa?

miten kypsyvät puolukat nuo?
mistä karpalot päälleen saa suo?
mikä punertumaan saapi marjat ja maan
syksyn ihmeitä kaikki on vaan.


on syksy niin ihmeellinen,
minä kaikkea ymmärrä en.
miten muutoksen saa koko kesäinen maa?
värit hehkuvat nyt loistossaan.

san. Juhani Konola

maailman tärkeimmät

tässä on maailman tärkeimmät: pienempi ja suurempi. pienempi on nyt viiden kuukauden ja suurempi kolme vuotta ja risat.

suurempi on kuin äitinsä: tempperamenttinen ja kaikkea muuta kuin rauhallinen. no, sellainen kolme vuotias poika. <3

pienempi on taas kuin veljensä, kaikessa. paitsi nukkumisessa. suurempi nukkui ja nukkuu vieläkin pitkiä päikkäreitä, muttei yöunia. pienempi taas ei nuku juuri päivisin, mutta yöt melkein läpeensä.

maailman rakkaimmat.

tänään suurempi kotimatkalla päiväkodista saneli äidilleen vaihtoehtoja:

s: tiedätkö mitä?
ä: no mitä?
s: sinulla on kaksi vaihtoehtoa. haluan mennä joko mummolaan tai markus-serkun luo.
ä: jaahas.
s: sinä saat valita.
ä: entäs jos nyt oltaisiin kuitenkin kotona?
s: ei, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa.

siis ihan itse sain valita. aivan parasta! ei me kyllä valittu kumpaakaan vaihtoehtoa ja taisi suurempi jo unohtaakin vaihtoehtonsa...

aloitus

kyllästyin pessimistisiin ajatuksiini ja siihen, että ajattelin usein asioiden olevan jollain tasolla huonosti. halusin aloittaa nyt uudestaan kirjoittamaan pitkän tauon jälkeen. eri näkökulmasta kuitenkin. haluan etsiä elämästäni ne päivän ihanat asiat. ne pikkujutut, mistä pisän elämästäni.

hankaliakin päiviä on. olisi kumma, jos kolme vuotiaan ja viisi kuukautta vanhojen poikien äidillä olisi kaikki asiat hyvin ja hommat luistaisi.

haluaisin osata valokuvata kauniita kuvia. sitä harjoittelen. haluaisin osata sanoa asiat kauniisti. sitä harjoittelen. haluaisin osata ajatella merkityksettömistä asioista ilman yltiöpäisyyttä. sitä harjoittelen erityisesti.

kirjoitan siis asioista, joita näen koen ja tunnen ja jotka ovat minulle tärkeitä.