on harvoja asioita, mistä todella sappeni alkaa kiehumaan. no, ei oikeasti, vaan todellisuudessa niitä on monia ja tämä asia kuuluu todella tähän pitkään listaan.
entinen opiskeluaikainen kaveri oli linkittänyt seinälleen tämän ja kommentoinut siihen, ettei itse alistuisi moiseen. samaa toivon omalta osaltani. kuinka tuollaiseen voi edes alistua.
paljastettakoon, jos se ei ole jo tullut selväksi, että olen vakaumuksellinen kristitty. en kuulu mihinkään herätysliikkeeseen, en luokittele itseäni himouskikseksi enkä missään tapauksessa halua olla ketään Raamatulla päähän paukuttamassa. mutta olen tunnustuksellinen, kirkkoon kuuluva ja myöskin aika luterilainen uskova kristitty. mieheni ei ole uskossa, mutta saan kasvattaa lapsistani kristittyjä. se ei häntä haittaa.
tässä kohtaa moni pelästyy ja aloittaa sen iänikuisen paasauksen pelastuksesta ja käskyistä jne. joo ei, mua ei kiinnosta baarissa tai mukavassa illanvietossa alkaa keskustelemaan siitä, että kyllä, ihminen voi vain uskoa Jumalaan ja että yksin uskosta, Jumalan armosta ja Jeesuksen tähden pelastuu. tai että miksi ihmeessä kirkko kerää kirkollisveroa eikä anna hautapaikkoja kaikille, ketkä sen haluaa ilmaiseksi myös uskonnottomille. tai paras oli, että kuinka sä et siunaa homopareja. no vittu (anteeksi kielenkäyttöni), kun en ole pappi! ja tämä tapahtuu heti, kun toiselle selviää, mitä teen työkseni.
mitä ihmettä? miksei mainostoimiston tyyppiä pistetä tilille siitä, miksi hän suunnittelee ja työstää niin luokattoman huonoja mainoksia. miksi insinöörit säästyvät piinapenkiltä? yhtälailla heiltä voisi tivata, että miksi ihmeessä ette suunnittele tämän parempia puhelimia! kaikista muista ammateista puhumattakaan. lääkärit, kuinka te ette yksinkertaisesti voi vain parantaa ihmisiä syövästä tai aidsista? kaupan kassat, miksi te myytte niin jumalattoman kallista ruokaa. tai ammattiautoilijat, miksi ajatte niin luokattoman huonosti.
aivan yhtä hyviä kysymyksiä. (huh, mikä paasaus, hui)
mutta siihen kampanjaan. toivon nyt sydämestäni, että kaikki ne, jotka todella katsotte kampanjan videon, ymmärrätte, ettei tuo ole kirkon virallinen kanta. sley, opko ja sekl ovat kirkon sisäisiä liikkeitä, mutta heillä on hyvin voimakas raamatullinen linjaus juurikin näissä seksuaalisuusasioissa. henkilökohtaisesti, yksityishenkilönä määrittelisin tuon heidän tämän hetkisen "älä alistu"-kampanjan uskonnolliseksi väkivallaksi, propagandaksi, aivopesuksi, manipulaatioksi sekä tietyllä tavalla myös erittäin rasistiseksi.
toivottavasti kukaan nuori, joka miettii omaa identiteettiään ja seksuaalisuuttaan ei eksy katsomaan tuota hengellistä väkivaltaa. ja te, jotka siellä kirkon isoilla palleilla istutte, voitteko kommentoida julkisesti tuota soopaa edes jollain tavalla, pliis!
just have a little patience
kesä ei ole vielä, mutta askeleen lähempänä! nyt on plakkarissa liput ja lennot ja hotlan varauskin varmasti pian. eli nyt voikin sitten aloittaa sen montako päivää vielä -laskemisen:
tänään on vielä päivää vajaa neljä kuukautta h-hetkeen. mutta hyvää kannattaa odottaa:
tänään on vielä päivää vajaa neljä kuukautta h-hetkeen. mutta hyvää kannattaa odottaa:
kärsivällisyydestä puheenollen tänään sitä olisi voinut joku jaella vähän enemmän tähän suuntaan. jos huomenna sitten muistaisi se tyyppi mua vähän suuremmalla potilla, jookos? ei nimittäin ollut äidillä tänään ihan paras päivä eikä lapset auttaneet asiaa yhtään. voiko ihmistä ärsyttää omassa lapsessa enemmän se, että
oma lapsi laittaa toisell pojalle ehdoksi leikkiin pääsemiselle sen, että sillä pitää olla isompi keppi. niin ja sen äiti seisoo siinä mun vieressä. huoh.
oma lapsi heittelee pikkulegoja oho-maisesti ympäriinsä ja toisen lapsi keräilee niitä tunnollisesti, kun äiti on niin kerran sanonut. just.
oma lapsi räyhää vaatteiden pukemisesta samalla kun toisen lapset ovat jo ulkona, vaikka olivat aloittaneet ihan samaan aikaan. argh.
vielä päätteeksi nuorempi päättää pätkäistä toista lasta lapiolla toista päähän. eikä sen pikkumiehen iskut ole mitään höyhenen henkäyksiä. köhköh.
tilliä ja piparjuurta
helin inspiroimana aloin pohtimaan, mistä sitä itse haluaisi kesällä korjata satoa. meillä on tuossa metsän takana vuokrattuna ihan oma maapalsta pikkuviljelemistä varten. kutsumme tätä aarin kokoista maapalaamme koko perheen voimin tiluksiksi!
minulle tuli viime keväänä aivan suunnaton hinku omalle kesämökille. no, eihän meillä sellaiseen ollut tästä lähistöltä varaa eikä mieskään innostunut siitä yhtään. seuraavaksi hinguin omaa mökkiä joltain pääkaupungin monesta siirtolapuutarhasta. ihanaa, suloinen pieni mökki keskellä kaupunkia, pari marjapensasta, omenapuu, yrtiitarha ja ihania kukkia piha täynnä. kuinka valloittava ajatus! paitsi, että eihän niitä noin vain osteta. helsingissä täytyy olla helsinkiläinen, että sellaisen voi ostaa ja espoossa ne ovat superkalliita eikä niitä todellakaan ole tarjolla. mutta palstatilaa löytyy aina ja ihanaisen ja hoitamattoman palstan saimmekin viime keväänä kontollemme :)
viime vuonna raivasimme vain pienen alueen, jossa kasvatimme tilliä, persiljaa, kesäkurpitsaa, porkkanoita, salaattia ja herneitä. lisäksi saimme raparperin ja ruohosipulin alun. syksyllä raivasimme paikkaa rikkaruohoilta lisää, mutta aika loppui kesken, kun sain pahan enterovirustartunnan ja sairastin kaksi viikkoa juuri kriittiseen aikaan.
mutta mitä tänä vuonna?! ehdotuksia otetaan vastaan, mutta tässä ensimmäinen lista:
- salaattia (ei samaa sekoitusta kuin viime vuonna)
- kesäkurpitsaa
- porkkanoita
- sipulia
- tilliä ja persiljaa
- oreganoa
- basilikaa
- timjamia
- pinaattia
- punajuurta
- kyssäkaalia
- naurista
nyt vain lukemaan mantraa: aurinko, aurinko, sulata lumet!
minulle tuli viime keväänä aivan suunnaton hinku omalle kesämökille. no, eihän meillä sellaiseen ollut tästä lähistöltä varaa eikä mieskään innostunut siitä yhtään. seuraavaksi hinguin omaa mökkiä joltain pääkaupungin monesta siirtolapuutarhasta. ihanaa, suloinen pieni mökki keskellä kaupunkia, pari marjapensasta, omenapuu, yrtiitarha ja ihania kukkia piha täynnä. kuinka valloittava ajatus! paitsi, että eihän niitä noin vain osteta. helsingissä täytyy olla helsinkiläinen, että sellaisen voi ostaa ja espoossa ne ovat superkalliita eikä niitä todellakaan ole tarjolla. mutta palstatilaa löytyy aina ja ihanaisen ja hoitamattoman palstan saimmekin viime keväänä kontollemme :)
viime vuonna raivasimme vain pienen alueen, jossa kasvatimme tilliä, persiljaa, kesäkurpitsaa, porkkanoita, salaattia ja herneitä. lisäksi saimme raparperin ja ruohosipulin alun. syksyllä raivasimme paikkaa rikkaruohoilta lisää, mutta aika loppui kesken, kun sain pahan enterovirustartunnan ja sairastin kaksi viikkoa juuri kriittiseen aikaan.
mutta mitä tänä vuonna?! ehdotuksia otetaan vastaan, mutta tässä ensimmäinen lista:
- salaattia (ei samaa sekoitusta kuin viime vuonna)
- kesäkurpitsaa
- porkkanoita
- sipulia
- tilliä ja persiljaa
- oreganoa
- basilikaa
- timjamia
- pinaattia
- punajuurta
- kyssäkaalia
- naurista
nyt vain lukemaan mantraa: aurinko, aurinko, sulata lumet!
karkuteillä
nuorempi on vihdoin apouttiarallaa terveen kirjoissa. nenä nyt vielä vuotaa, mutta ei ainakaan ole kuumetta. ja mitä tekee äiti: "pojat, tänään mennään sitten pihalle ja katsomaan muita ihmisiä eikä todellakaan nyhjätä kotona." olin varautunut eiliseen päivään makaroniaskartelulla, mutta se säästyi johonkin toiseen päivään.
eilisen päivän "näitä tehtiin"-listaan tuli monen monta asiaa:
käytiin ystävän luona leikkimässä ja iltapäivällä he meillä
on muuten ihanaa, kun meillä on täysin samanikäiset lapset. hänellä lapsoset ovat tosin tyttöjä. tänään juttelimme, mikä rikkaus se on, että lapsuudessa on ollut toista sukupuolta oleva ystävä ja miten harmi se on, kun väistämättä jossain vaiheessa lapset eivät enää sitten olekaan niin hyviä ystäviä, mitä he nyt ovat. tosin myös mietimme, miten saisimme lastemme kaveruuden säilymään mahdollisimman pitkään ja kuinka tärkeää tytön ja pojan ystävyys olisi myöhemminkin.
isompi pääsi elokuviin katsomaan kaksin karkuteillä ja pienempi sai kaverin kylään
tiistai on jumppapäivä. tällä kertaa ei äidillä, mutta isommalla pojalla kyllä
tein sembalolöydön: kahdet feelmaxit lapsille hintaan 25,80€. siis kahdet! normihinta 44,90€/kpl.
käytiin myös ihailemassa lasten kanssa lalukaupan tarjontaa ja tämän minä ehdottomasti haluan -listalle tuli ninjago-sarjan garmadon linna ja että saisi edes toiset ninjagoukkelit - hyviksen ja pahiksen.
on ihana olla kahden pienen pojan äiti, vaikka kovin paljon pienet äidiltään vaativatkin <3
eilisen päivän "näitä tehtiin"-listaan tuli monen monta asiaa:
käytiin ystävän luona leikkimässä ja iltapäivällä he meillä
on muuten ihanaa, kun meillä on täysin samanikäiset lapset. hänellä lapsoset ovat tosin tyttöjä. tänään juttelimme, mikä rikkaus se on, että lapsuudessa on ollut toista sukupuolta oleva ystävä ja miten harmi se on, kun väistämättä jossain vaiheessa lapset eivät enää sitten olekaan niin hyviä ystäviä, mitä he nyt ovat. tosin myös mietimme, miten saisimme lastemme kaveruuden säilymään mahdollisimman pitkään ja kuinka tärkeää tytön ja pojan ystävyys olisi myöhemminkin.
isompi pääsi elokuviin katsomaan kaksin karkuteillä ja pienempi sai kaverin kylään
tiistai on jumppapäivä. tällä kertaa ei äidillä, mutta isommalla pojalla kyllä
tein sembalolöydön: kahdet feelmaxit lapsille hintaan 25,80€. siis kahdet! normihinta 44,90€/kpl.
käytiin myös ihailemassa lasten kanssa lalukaupan tarjontaa ja tämän minä ehdottomasti haluan -listalle tuli ninjago-sarjan garmadon linna ja että saisi edes toiset ninjagoukkelit - hyviksen ja pahiksen.
on ihana olla kahden pienen pojan äiti, vaikka kovin paljon pienet äidiltään vaativatkin <3
kun lähdit niin kaiken jäätyvän koin
jostain syystä en pysty lainkaan ottamaan mitään informaatiota vastaan japania kohdanneesta karmeasta onnetomuudesta. en sitten tekstiä, ääntä enkä varsinkaan kuvaa. silmiini osui tänään vahingossa kuva pienestä vauvasta, joka lepäsi sotilaan käsivarsilla. purskahdin itkuun. tämä kuva tuli vastan selatessani fb:n statuspäivityksiä. tuli epämiellyttävä puistatuskohtaus. seuraava kuva puolestaan sai minut epäoleellisesti toteamaan, että nyt on kuvaaja saanut otettua erittäin kauniin kuvan ja että naisen ilme on todella kertova.
vastentahtoisuus ei johdu siitä, ettenkö olisi pahoillani ja kauhuissani kaikesta ja ettenkö haluaisi omalta osaltani auttaa hätään joutuneita. en vain jostain syystä pysty tai halua kohdata sitä surkeutta. se tulee liian kiinni iholle.
surkeutta kerrakseen. kävin eilen laulutunnilla ja viikon lauluahdistusta podettuani sain oloa hieman helpottamaan. lauluahdistus syntyi kun kuuntelin omaa ääntäni levyltä eikä se kuulostanut siltä, miltä olisin sen halunnut kuulostavan. no, ei siinä miksauksessakaan nyt kehumista ollut, mutta jos s-kirjain kuulostaa kuin minkä tahansa espoolaisen pissiksen lausumalta ja ääni sellaiselta ohuelta lailatukselta, ei laulaja voi kaikkea syytä miksaajille kasata. olen kelannut, että olenko näiden muutaman vuoden aikana kehittynyt mihinkään suuntaan ja jos olen, milloin tällaista niin sanottua kehitystä olisi voinut olla eli olenko kuinka kauan junnannut paikoillaan.
eilen illalla löysin jotain. ensinnäkin sain jakaa ahdistuksen ihanan opettajani kanssa. hän otti ahdistukseni tosissaan ja sovittiin, että kiinnitetään nyt erityisesti huomiota itse levyltä kuulemiini ongelmiin,onko asiat todella niin. sain myös uuden biisin katsottavaksi etukäteen ensi kerraksi. jostain syystä kappale iski minuun salaman lailla. löysin siitä niin paljon ajateltavaa ja yhteyttä omiin mielen liikkeisiin. ei, että minulle olisi tapahtunut mitään sellaista, mitä kappaleessa kertovalle naiselle. jotenkin se, miten hän huutaa Jumalaa avukseen samalla kyseenalaistaen sen olemassa olon, kuvastaa omia tuntemuksia juuri nyt.
helen sjöholm tulkitsee tuo kappaleen niin upeasti. kuuntelin sen varmaan kymmenkuntakertaa ja itkin lohduttomasti nyyhkytellen sohvan nurkassa koko sen ajan. mies hieman hämmentyneenä ihmetteli, että onko tuossa nyt mitään järkeä. ei, ei todellakaan. sitä taisi silti tarvita jotain tällaista ;)
 |
| kuva on hs:n nettisivuilta |
vastentahtoisuus ei johdu siitä, ettenkö olisi pahoillani ja kauhuissani kaikesta ja ettenkö haluaisi omalta osaltani auttaa hätään joutuneita. en vain jostain syystä pysty tai halua kohdata sitä surkeutta. se tulee liian kiinni iholle.
surkeutta kerrakseen. kävin eilen laulutunnilla ja viikon lauluahdistusta podettuani sain oloa hieman helpottamaan. lauluahdistus syntyi kun kuuntelin omaa ääntäni levyltä eikä se kuulostanut siltä, miltä olisin sen halunnut kuulostavan. no, ei siinä miksauksessakaan nyt kehumista ollut, mutta jos s-kirjain kuulostaa kuin minkä tahansa espoolaisen pissiksen lausumalta ja ääni sellaiselta ohuelta lailatukselta, ei laulaja voi kaikkea syytä miksaajille kasata. olen kelannut, että olenko näiden muutaman vuoden aikana kehittynyt mihinkään suuntaan ja jos olen, milloin tällaista niin sanottua kehitystä olisi voinut olla eli olenko kuinka kauan junnannut paikoillaan.
eilen illalla löysin jotain. ensinnäkin sain jakaa ahdistuksen ihanan opettajani kanssa. hän otti ahdistukseni tosissaan ja sovittiin, että kiinnitetään nyt erityisesti huomiota itse levyltä kuulemiini ongelmiin,onko asiat todella niin. sain myös uuden biisin katsottavaksi etukäteen ensi kerraksi. jostain syystä kappale iski minuun salaman lailla. löysin siitä niin paljon ajateltavaa ja yhteyttä omiin mielen liikkeisiin. ei, että minulle olisi tapahtunut mitään sellaista, mitä kappaleessa kertovalle naiselle. jotenkin se, miten hän huutaa Jumalaa avukseen samalla kyseenalaistaen sen olemassa olon, kuvastaa omia tuntemuksia juuri nyt.
helen sjöholm tulkitsee tuo kappaleen niin upeasti. kuuntelin sen varmaan kymmenkuntakertaa ja itkin lohduttomasti nyyhkytellen sohvan nurkassa koko sen ajan. mies hieman hämmentyneenä ihmetteli, että onko tuossa nyt mitään järkeä. ei, ei todellakaan. sitä taisi silti tarvita jotain tällaista ;)
sairastuvalta päivää
nyt ollaan meilläkin saatu pitkästä aikaa "nauttia" sairastupailusta. jos tätä nyt voi sairasteluksi sanoa.
pojilla on +38 astetta kuumetta, mutta meno ei ole yhtään sen rauhallisempaa kuin yleensäkään: hingutaan kylpyyn, juostaan ympyrää ja kiukutellaan, kun ei pääse ulos! ulkona sataa räntää, mutta kun olisi niin paras ilma suuremman mukaan tehdä lumiukkoja ja eilinen lumiukkokaan ei ole vielä valmis. niin ja tämä on siis vasta ensimmäinen sairaspäivä.
no, tämä nyt ei ole uutta. palaan kolmevuotta muistoissa taaksepäin siihen, kun suurempi oli vasta vuoden ja neljäkuukautta. valmistelimme täydellä tohinalla joulua ja fiilistelimme ensimmäisen oman kotimme ostoa. jouluaatto oli maanantai ja tarkoitus oli perjantaina lähteä huristelemaan ensin miehen vanhemmille ja sieltä sitten suoraan omille vanhemmilleni jouluviettoon. mutta kuinkas kävikään. suunnitelmat menivät uusiksi, kun torstaina poikaselle nousi 40 asteen kuume ja tuttuun tapaan henki ei infektioastman takia kulkenutkaan. ei muuta auttanut, kun huristaa lähimpään sairaalaan hoidettavaksi.
sairaalassa alkoikin varsinainen rumba: pikkumies oli innosta soikeana, kun oli pitkiä käytäviä ja paljon uusia leluja. ei se kuume tuntunut vaikuttavan toiseen millään tavalla. hoitajat olivat jopa vähän ärtyneitä, kun emme saaneet riehuvaa poikaa pysymään paikoillaan niin, että spiralla saatu ventoline olisi ehtinyt edes hetken vaikuttaa. illan päätteeksi pääsimme osastolle, jossa saimme majailla (lue: hyppiä seinille) pienessä huoneessa jouluaattoon asti. pientä lääkittiin jatkuvasti ja kuume laskikin sunnuntaiksi. aattona pääsimme armosta joulunviettoon sillä ehdolla, että jos pienikin muutos pahempaan tulisi, kääntyisimme saman tien lääkärin puoleen. täytyy sanoa, että olivat yhdet elämäni raskaimmista päivistä ja olen vilpittömän iloinen siitä, että tuo oli viimeinen kerta pojan kanssa osastolla astman takia.
nyt pojat nukkuvat onneksi päiväunia. mies tuli piipahtamaan ja toi tullessaan säkillisen lakritsia, jonka oli femmalla ostanut halvan tehtaanmyymälästä. jospa sitä itsekin kömpisi peiton alle, että jaksaa loppupäivän keksiä tekemistä mökkihöpertyville junioreille.
pojilla on +38 astetta kuumetta, mutta meno ei ole yhtään sen rauhallisempaa kuin yleensäkään: hingutaan kylpyyn, juostaan ympyrää ja kiukutellaan, kun ei pääse ulos! ulkona sataa räntää, mutta kun olisi niin paras ilma suuremman mukaan tehdä lumiukkoja ja eilinen lumiukkokaan ei ole vielä valmis. niin ja tämä on siis vasta ensimmäinen sairaspäivä.
no, tämä nyt ei ole uutta. palaan kolmevuotta muistoissa taaksepäin siihen, kun suurempi oli vasta vuoden ja neljäkuukautta. valmistelimme täydellä tohinalla joulua ja fiilistelimme ensimmäisen oman kotimme ostoa. jouluaatto oli maanantai ja tarkoitus oli perjantaina lähteä huristelemaan ensin miehen vanhemmille ja sieltä sitten suoraan omille vanhemmilleni jouluviettoon. mutta kuinkas kävikään. suunnitelmat menivät uusiksi, kun torstaina poikaselle nousi 40 asteen kuume ja tuttuun tapaan henki ei infektioastman takia kulkenutkaan. ei muuta auttanut, kun huristaa lähimpään sairaalaan hoidettavaksi.
sairaalassa alkoikin varsinainen rumba: pikkumies oli innosta soikeana, kun oli pitkiä käytäviä ja paljon uusia leluja. ei se kuume tuntunut vaikuttavan toiseen millään tavalla. hoitajat olivat jopa vähän ärtyneitä, kun emme saaneet riehuvaa poikaa pysymään paikoillaan niin, että spiralla saatu ventoline olisi ehtinyt edes hetken vaikuttaa. illan päätteeksi pääsimme osastolle, jossa saimme majailla (lue: hyppiä seinille) pienessä huoneessa jouluaattoon asti. pientä lääkittiin jatkuvasti ja kuume laskikin sunnuntaiksi. aattona pääsimme armosta joulunviettoon sillä ehdolla, että jos pienikin muutos pahempaan tulisi, kääntyisimme saman tien lääkärin puoleen. täytyy sanoa, että olivat yhdet elämäni raskaimmista päivistä ja olen vilpittömän iloinen siitä, että tuo oli viimeinen kerta pojan kanssa osastolla astman takia.
nyt pojat nukkuvat onneksi päiväunia. mies tuli piipahtamaan ja toi tullessaan säkillisen lakritsia, jonka oli femmalla ostanut halvan tehtaanmyymälästä. jospa sitä itsekin kömpisi peiton alle, että jaksaa loppupäivän keksiä tekemistä mökkihöpertyville junioreille.
hiiriä ja ihmisiä
ei, en ole lukenut steinbeckiä, vaan käynyt päiväkävelyllä pienemmän kanssa.
oli jännittävä reissu. löysimme
- kuolleen hiiren (jonka poika otti ihastuksissaan käteen, yäk.)
- hirveän monta ISOA keppiä
- auringonkeltaista maalia
- hyrren, puuha-peten betonimyllyn
- nuoremman parhaan ystävän mean äitinsä kera
- vähän halvempaa oikeeta ruisleipää, joka tosin ei ollut luomua
- maapähkinöitä oraville
ja lopuksi tietysti isoveljen kerhosta, joka ei ollut yhtään kiukutellut kerhotädeille, mutta aloitti sen heti kerhon jälkeen äidille.
mutta ihana aurinkoinen päivä ja kohta lähdetään ulos, kun ei nuo pjat tunnut päiväunista piittavan.
oli jännittävä reissu. löysimme
- kuolleen hiiren (jonka poika otti ihastuksissaan käteen, yäk.)
- hirveän monta ISOA keppiä
- auringonkeltaista maalia
- hyrren, puuha-peten betonimyllyn
- nuoremman parhaan ystävän mean äitinsä kera
- vähän halvempaa oikeeta ruisleipää, joka tosin ei ollut luomua
- maapähkinöitä oraville
ja lopuksi tietysti isoveljen kerhosta, joka ei ollut yhtään kiukutellut kerhotädeille, mutta aloitti sen heti kerhon jälkeen äidille.
mutta ihana aurinkoinen päivä ja kohta lähdetään ulos, kun ei nuo pjat tunnut päiväunista piittavan.
you make me feel like a natural woman
täällä poikain keskellä saan yksin nauttia naiseudestani ;) toivon kyllä kovasti jonain päivänä saavani jakaa tämän kokemuksen tyttären kanssa...
koska on siis kansainvälinen naistenpäivä listaan asioita, joita haluaisin mieheni minulle joskus antavan. ja jos nyt eksyt koskaan tänne kirjanmerkkien kautta, saat ottaa tilaisuudesta vaarin!
ensimmäinen on kalevala korun uusi sisar-riipus. jotenkin tuo musta silkkinauha tekee siitä erityisen kauniin. punainen ei ole niin kiva!
toinen onkin jo helpommin toteutettavissa. rakastan tulppaaneja. mikään muu ei tee kodista vielä enemmän kotia, mitä se jo on, kuin iso tulppaanikimppu keittiön pöydällä. kauneimpia ovat kerratut. värillä ei niin ole väliä - kunhan niitä on paljon!
koska on siis kansainvälinen naistenpäivä listaan asioita, joita haluaisin mieheni minulle joskus antavan. ja jos nyt eksyt koskaan tänne kirjanmerkkien kautta, saat ottaa tilaisuudesta vaarin!
 |
| kuvaa lainattu täältä |
 |
| kuva täältä |
 |
| toscana |
kolmas toivomus olisi päästä italiaan. pohjoisessa olen käväissyt ja sisiliaakin on tullut kierrettyä. tosin näistä reissuista on jo liikaa aikaa. rooma on näkemättä, mutta enemmän haluaisin toscanan alueelle. kierrellä viinitiloja ja tutkia pieniä kyliä ja ja ja... tämä siis ilman lapsia! viikkokin riittäisi, mutta kaksi olisi ihan mahtavaa. ehkä sitten kun lapset ovat isoja. huomautus rakkaalle: saat varata matkan ja hoitaa lapsille hoitajan aiemminkin!
  |
| suurempi ja pienempi |
neljäs ja viimeinen toive olisi tyttölapsi. siihen nyt tietysti ei voi vaikuttaa, kumpi sieltä tulee. mutta jos nyt edes vielä kolmas jonon jatkeeksi. oli se sitten tyttö tai poika. voin kyllä niin kuvitella, miltä meidän pikkuneiti näyttäisi, kun nuo pienet pojat ovat näyttäneet tuolta <3
ja lopuksi ihanainen nainen, ihanainen ääni, ihanainen biisi ihanaisena päivänä:
kaikkea ei tarvitse osata
mutta aina voi yrittää.
pieni mies alkoi tänään suoltaa suustaan kaksi sanaisia lauseita:
hankkat kätiin - halusi saada kintaat käsiin
takki poit - ulkona olisi takkia pitänyt alkaa riisumaan
anna lennu - lennu, siis postimies paten kaveri, piti ottaa pois leikkiauton sisästä
katsotaan jos loppupäivästä tulisi muitakin mutinoita!
on ihan superhauskaa kuunnella nuoremman puhumaan opettelua. toinen toistaa kaiken ja näkee oikein, kun päässä raksuttaa uutta sanaa opetellessa.
suurempi puolestaan haluaa kovasti oppia ompelemaan. aloitettiin ompelukuvilla ja tuntuu homma luistavan. oppisi vielä pujottamaan langan neulansilmään, kun meinaa jokaisen piston jälkeen lanka luisua neulasta. into ja keskittyminen on ihan huipussaan!
ja mitäs sitä itse. ensi syksy vie kotirouvan takaisin työelämään. ei siis enää lasten kanssa kotoilua, vaan vakavaa puurtamista. työmotivaatio on vielä vähän hakusessa, mutta kaipa se sieltä jossain vaiheessa sitten pulpahtaa, jos pulpahtaa. jos nyt kuitenkin käy niin, ettei se löydy, on sunnitelmissa aloittaa avoimen yliopiston opinnot. sosiaalityön apro ja jos sosiologiaa myös. tavoitteetkin on asetettu: kun täytän 35, alkaa viimeistään gradun puurtaminen ja 37-vuotiaana tulee olla maisterin paperit käsissä. liikaa?
everything changes
tai sitten ei mikään.
duussilassa on tätä jo hehkutettu piiiiitkältä ajalta ja itse aloitan nyt:
MÄ PÄÄSEN KESÄLLÄ TAKE THATIN KEIKALLE, puspuspuspuspus <3
no niin, nyt se on sanottu! lentokone kohoaa 15.7 taivaisiin ja lennättää kööppenhaminaan (vai kööpenhaminaan?), jotta voin lauantaina pyörtyä onnesta ja ihastuksesta nähdessäni toisen kerran elämässäni nämä hurmaavat herrasmiehet.
ensimmäinen kertahan oli huhtikuun 13. vuonna 1994. tällöin laura oli pienen pieni 12-vuotias kuudesluokkalainen. mutta, ah, niin rakastunut <3 muistan edelleen sen keikan ihanimman kohdan, kun mark aloitti niin ihanaisen kappaleen babe. pyörivä lava lähti kääntymään ja mark istui siellä tyynyjen keskellä suuri villapaita päällä. voi sitä itkun ja herkistymisen määrää. snif.
ensi kesänä lupaan olla itkua tihrustamatta (tai sitten en), mutta sitä ennen on lupa fiilistellä uusien biisien parissa.
kiitos duussi <3
duussilassa on tätä jo hehkutettu piiiiitkältä ajalta ja itse aloitan nyt:
MÄ PÄÄSEN KESÄLLÄ TAKE THATIN KEIKALLE, puspuspuspuspus <3
no niin, nyt se on sanottu! lentokone kohoaa 15.7 taivaisiin ja lennättää kööppenhaminaan (vai kööpenhaminaan?), jotta voin lauantaina pyörtyä onnesta ja ihastuksesta nähdessäni toisen kerran elämässäni nämä hurmaavat herrasmiehet.
ensimmäinen kertahan oli huhtikuun 13. vuonna 1994. tällöin laura oli pienen pieni 12-vuotias kuudesluokkalainen. mutta, ah, niin rakastunut <3 muistan edelleen sen keikan ihanimman kohdan, kun mark aloitti niin ihanaisen kappaleen babe. pyörivä lava lähti kääntymään ja mark istui siellä tyynyjen keskellä suuri villapaita päällä. voi sitä itkun ja herkistymisen määrää. snif.
ensi kesänä lupaan olla itkua tihrustamatta (tai sitten en), mutta sitä ennen on lupa fiilistellä uusien biisien parissa.
kiitos duussi <3
