on harvoja asioita, mistä todella sappeni alkaa kiehumaan. no, ei oikeasti, vaan todellisuudessa niitä on monia ja tämä asia kuuluu todella tähän pitkään listaan.
entinen opiskeluaikainen kaveri oli linkittänyt seinälleen tämän ja kommentoinut siihen, ettei itse alistuisi moiseen. samaa toivon omalta osaltani. kuinka tuollaiseen voi edes alistua.
paljastettakoon, jos se ei ole jo tullut selväksi, että olen vakaumuksellinen kristitty. en kuulu mihinkään herätysliikkeeseen, en luokittele itseäni himouskikseksi enkä missään tapauksessa halua olla ketään Raamatulla päähän paukuttamassa. mutta olen tunnustuksellinen, kirkkoon kuuluva ja myöskin aika luterilainen uskova kristitty. mieheni ei ole uskossa, mutta saan kasvattaa lapsistani kristittyjä. se ei häntä haittaa.
tässä kohtaa moni pelästyy ja aloittaa sen iänikuisen paasauksen pelastuksesta ja käskyistä jne. joo ei, mua ei kiinnosta baarissa tai mukavassa illanvietossa alkaa keskustelemaan siitä, että kyllä, ihminen voi vain uskoa Jumalaan ja että yksin uskosta, Jumalan armosta ja Jeesuksen tähden pelastuu. tai että miksi ihmeessä kirkko kerää kirkollisveroa eikä anna hautapaikkoja kaikille, ketkä sen haluaa ilmaiseksi myös uskonnottomille. tai paras oli, että kuinka sä et siunaa homopareja. no vittu (anteeksi kielenkäyttöni), kun en ole pappi! ja tämä tapahtuu heti, kun toiselle selviää, mitä teen työkseni.
mitä ihmettä? miksei mainostoimiston tyyppiä pistetä tilille siitä, miksi hän suunnittelee ja työstää niin luokattoman huonoja mainoksia. miksi insinöörit säästyvät piinapenkiltä? yhtälailla heiltä voisi tivata, että miksi ihmeessä ette suunnittele tämän parempia puhelimia! kaikista muista ammateista puhumattakaan. lääkärit, kuinka te ette yksinkertaisesti voi vain parantaa ihmisiä syövästä tai aidsista? kaupan kassat, miksi te myytte niin jumalattoman kallista ruokaa. tai ammattiautoilijat, miksi ajatte niin luokattoman huonosti.
aivan yhtä hyviä kysymyksiä. (huh, mikä paasaus, hui)
mutta siihen kampanjaan. toivon nyt sydämestäni, että kaikki ne, jotka todella katsotte kampanjan videon, ymmärrätte, ettei tuo ole kirkon virallinen kanta. sley, opko ja sekl ovat kirkon sisäisiä liikkeitä, mutta heillä on hyvin voimakas raamatullinen linjaus juurikin näissä seksuaalisuusasioissa. henkilökohtaisesti, yksityishenkilönä määrittelisin tuon heidän tämän hetkisen "älä alistu"-kampanjan uskonnolliseksi väkivallaksi, propagandaksi, aivopesuksi, manipulaatioksi sekä tietyllä tavalla myös erittäin rasistiseksi.
toivottavasti kukaan nuori, joka miettii omaa identiteettiään ja seksuaalisuuttaan ei eksy katsomaan tuota hengellistä väkivaltaa. ja te, jotka siellä kirkon isoilla palleilla istutte, voitteko kommentoida julkisesti tuota soopaa edes jollain tavalla, pliis!
just have a little patience
kesä ei ole vielä, mutta askeleen lähempänä! nyt on plakkarissa liput ja lennot ja hotlan varauskin varmasti pian. eli nyt voikin sitten aloittaa sen montako päivää vielä -laskemisen:
tänään on vielä päivää vajaa neljä kuukautta h-hetkeen. mutta hyvää kannattaa odottaa:
tänään on vielä päivää vajaa neljä kuukautta h-hetkeen. mutta hyvää kannattaa odottaa:
kärsivällisyydestä puheenollen tänään sitä olisi voinut joku jaella vähän enemmän tähän suuntaan. jos huomenna sitten muistaisi se tyyppi mua vähän suuremmalla potilla, jookos? ei nimittäin ollut äidillä tänään ihan paras päivä eikä lapset auttaneet asiaa yhtään. voiko ihmistä ärsyttää omassa lapsessa enemmän se, että
oma lapsi laittaa toisell pojalle ehdoksi leikkiin pääsemiselle sen, että sillä pitää olla isompi keppi. niin ja sen äiti seisoo siinä mun vieressä. huoh.
oma lapsi heittelee pikkulegoja oho-maisesti ympäriinsä ja toisen lapsi keräilee niitä tunnollisesti, kun äiti on niin kerran sanonut. just.
oma lapsi räyhää vaatteiden pukemisesta samalla kun toisen lapset ovat jo ulkona, vaikka olivat aloittaneet ihan samaan aikaan. argh.
vielä päätteeksi nuorempi päättää pätkäistä toista lasta lapiolla toista päähän. eikä sen pikkumiehen iskut ole mitään höyhenen henkäyksiä. köhköh.
tilliä ja piparjuurta
helin inspiroimana aloin pohtimaan, mistä sitä itse haluaisi kesällä korjata satoa. meillä on tuossa metsän takana vuokrattuna ihan oma maapalsta pikkuviljelemistä varten. kutsumme tätä aarin kokoista maapalaamme koko perheen voimin tiluksiksi!
minulle tuli viime keväänä aivan suunnaton hinku omalle kesämökille. no, eihän meillä sellaiseen ollut tästä lähistöltä varaa eikä mieskään innostunut siitä yhtään. seuraavaksi hinguin omaa mökkiä joltain pääkaupungin monesta siirtolapuutarhasta. ihanaa, suloinen pieni mökki keskellä kaupunkia, pari marjapensasta, omenapuu, yrtiitarha ja ihania kukkia piha täynnä. kuinka valloittava ajatus! paitsi, että eihän niitä noin vain osteta. helsingissä täytyy olla helsinkiläinen, että sellaisen voi ostaa ja espoossa ne ovat superkalliita eikä niitä todellakaan ole tarjolla. mutta palstatilaa löytyy aina ja ihanaisen ja hoitamattoman palstan saimmekin viime keväänä kontollemme :)
viime vuonna raivasimme vain pienen alueen, jossa kasvatimme tilliä, persiljaa, kesäkurpitsaa, porkkanoita, salaattia ja herneitä. lisäksi saimme raparperin ja ruohosipulin alun. syksyllä raivasimme paikkaa rikkaruohoilta lisää, mutta aika loppui kesken, kun sain pahan enterovirustartunnan ja sairastin kaksi viikkoa juuri kriittiseen aikaan.
mutta mitä tänä vuonna?! ehdotuksia otetaan vastaan, mutta tässä ensimmäinen lista:
- salaattia (ei samaa sekoitusta kuin viime vuonna)
- kesäkurpitsaa
- porkkanoita
- sipulia
- tilliä ja persiljaa
- oreganoa
- basilikaa
- timjamia
- pinaattia
- punajuurta
- kyssäkaalia
- naurista
nyt vain lukemaan mantraa: aurinko, aurinko, sulata lumet!
minulle tuli viime keväänä aivan suunnaton hinku omalle kesämökille. no, eihän meillä sellaiseen ollut tästä lähistöltä varaa eikä mieskään innostunut siitä yhtään. seuraavaksi hinguin omaa mökkiä joltain pääkaupungin monesta siirtolapuutarhasta. ihanaa, suloinen pieni mökki keskellä kaupunkia, pari marjapensasta, omenapuu, yrtiitarha ja ihania kukkia piha täynnä. kuinka valloittava ajatus! paitsi, että eihän niitä noin vain osteta. helsingissä täytyy olla helsinkiläinen, että sellaisen voi ostaa ja espoossa ne ovat superkalliita eikä niitä todellakaan ole tarjolla. mutta palstatilaa löytyy aina ja ihanaisen ja hoitamattoman palstan saimmekin viime keväänä kontollemme :)
viime vuonna raivasimme vain pienen alueen, jossa kasvatimme tilliä, persiljaa, kesäkurpitsaa, porkkanoita, salaattia ja herneitä. lisäksi saimme raparperin ja ruohosipulin alun. syksyllä raivasimme paikkaa rikkaruohoilta lisää, mutta aika loppui kesken, kun sain pahan enterovirustartunnan ja sairastin kaksi viikkoa juuri kriittiseen aikaan.
mutta mitä tänä vuonna?! ehdotuksia otetaan vastaan, mutta tässä ensimmäinen lista:
- salaattia (ei samaa sekoitusta kuin viime vuonna)
- kesäkurpitsaa
- porkkanoita
- sipulia
- tilliä ja persiljaa
- oreganoa
- basilikaa
- timjamia
- pinaattia
- punajuurta
- kyssäkaalia
- naurista
nyt vain lukemaan mantraa: aurinko, aurinko, sulata lumet!
karkuteillä
nuorempi on vihdoin apouttiarallaa terveen kirjoissa. nenä nyt vielä vuotaa, mutta ei ainakaan ole kuumetta. ja mitä tekee äiti: "pojat, tänään mennään sitten pihalle ja katsomaan muita ihmisiä eikä todellakaan nyhjätä kotona." olin varautunut eiliseen päivään makaroniaskartelulla, mutta se säästyi johonkin toiseen päivään.
eilisen päivän "näitä tehtiin"-listaan tuli monen monta asiaa:
käytiin ystävän luona leikkimässä ja iltapäivällä he meillä
on muuten ihanaa, kun meillä on täysin samanikäiset lapset. hänellä lapsoset ovat tosin tyttöjä. tänään juttelimme, mikä rikkaus se on, että lapsuudessa on ollut toista sukupuolta oleva ystävä ja miten harmi se on, kun väistämättä jossain vaiheessa lapset eivät enää sitten olekaan niin hyviä ystäviä, mitä he nyt ovat. tosin myös mietimme, miten saisimme lastemme kaveruuden säilymään mahdollisimman pitkään ja kuinka tärkeää tytön ja pojan ystävyys olisi myöhemminkin.
isompi pääsi elokuviin katsomaan kaksin karkuteillä ja pienempi sai kaverin kylään
tiistai on jumppapäivä. tällä kertaa ei äidillä, mutta isommalla pojalla kyllä
tein sembalolöydön: kahdet feelmaxit lapsille hintaan 25,80€. siis kahdet! normihinta 44,90€/kpl.
käytiin myös ihailemassa lasten kanssa lalukaupan tarjontaa ja tämän minä ehdottomasti haluan -listalle tuli ninjago-sarjan garmadon linna ja että saisi edes toiset ninjagoukkelit - hyviksen ja pahiksen.
on ihana olla kahden pienen pojan äiti, vaikka kovin paljon pienet äidiltään vaativatkin <3
eilisen päivän "näitä tehtiin"-listaan tuli monen monta asiaa:
käytiin ystävän luona leikkimässä ja iltapäivällä he meillä
on muuten ihanaa, kun meillä on täysin samanikäiset lapset. hänellä lapsoset ovat tosin tyttöjä. tänään juttelimme, mikä rikkaus se on, että lapsuudessa on ollut toista sukupuolta oleva ystävä ja miten harmi se on, kun väistämättä jossain vaiheessa lapset eivät enää sitten olekaan niin hyviä ystäviä, mitä he nyt ovat. tosin myös mietimme, miten saisimme lastemme kaveruuden säilymään mahdollisimman pitkään ja kuinka tärkeää tytön ja pojan ystävyys olisi myöhemminkin.
isompi pääsi elokuviin katsomaan kaksin karkuteillä ja pienempi sai kaverin kylään
tiistai on jumppapäivä. tällä kertaa ei äidillä, mutta isommalla pojalla kyllä
tein sembalolöydön: kahdet feelmaxit lapsille hintaan 25,80€. siis kahdet! normihinta 44,90€/kpl.
käytiin myös ihailemassa lasten kanssa lalukaupan tarjontaa ja tämän minä ehdottomasti haluan -listalle tuli ninjago-sarjan garmadon linna ja että saisi edes toiset ninjagoukkelit - hyviksen ja pahiksen.
on ihana olla kahden pienen pojan äiti, vaikka kovin paljon pienet äidiltään vaativatkin <3
kun lähdit niin kaiken jäätyvän koin
jostain syystä en pysty lainkaan ottamaan mitään informaatiota vastaan japania kohdanneesta karmeasta onnetomuudesta. en sitten tekstiä, ääntä enkä varsinkaan kuvaa. silmiini osui tänään vahingossa kuva pienestä vauvasta, joka lepäsi sotilaan käsivarsilla. purskahdin itkuun. tämä kuva tuli vastan selatessani fb:n statuspäivityksiä. tuli epämiellyttävä puistatuskohtaus. seuraava kuva puolestaan sai minut epäoleellisesti toteamaan, että nyt on kuvaaja saanut otettua erittäin kauniin kuvan ja että naisen ilme on todella kertova.
vastentahtoisuus ei johdu siitä, ettenkö olisi pahoillani ja kauhuissani kaikesta ja ettenkö haluaisi omalta osaltani auttaa hätään joutuneita. en vain jostain syystä pysty tai halua kohdata sitä surkeutta. se tulee liian kiinni iholle.
surkeutta kerrakseen. kävin eilen laulutunnilla ja viikon lauluahdistusta podettuani sain oloa hieman helpottamaan. lauluahdistus syntyi kun kuuntelin omaa ääntäni levyltä eikä se kuulostanut siltä, miltä olisin sen halunnut kuulostavan. no, ei siinä miksauksessakaan nyt kehumista ollut, mutta jos s-kirjain kuulostaa kuin minkä tahansa espoolaisen pissiksen lausumalta ja ääni sellaiselta ohuelta lailatukselta, ei laulaja voi kaikkea syytä miksaajille kasata. olen kelannut, että olenko näiden muutaman vuoden aikana kehittynyt mihinkään suuntaan ja jos olen, milloin tällaista niin sanottua kehitystä olisi voinut olla eli olenko kuinka kauan junnannut paikoillaan.
eilen illalla löysin jotain. ensinnäkin sain jakaa ahdistuksen ihanan opettajani kanssa. hän otti ahdistukseni tosissaan ja sovittiin, että kiinnitetään nyt erityisesti huomiota itse levyltä kuulemiini ongelmiin,onko asiat todella niin. sain myös uuden biisin katsottavaksi etukäteen ensi kerraksi. jostain syystä kappale iski minuun salaman lailla. löysin siitä niin paljon ajateltavaa ja yhteyttä omiin mielen liikkeisiin. ei, että minulle olisi tapahtunut mitään sellaista, mitä kappaleessa kertovalle naiselle. jotenkin se, miten hän huutaa Jumalaa avukseen samalla kyseenalaistaen sen olemassa olon, kuvastaa omia tuntemuksia juuri nyt.
helen sjöholm tulkitsee tuo kappaleen niin upeasti. kuuntelin sen varmaan kymmenkuntakertaa ja itkin lohduttomasti nyyhkytellen sohvan nurkassa koko sen ajan. mies hieman hämmentyneenä ihmetteli, että onko tuossa nyt mitään järkeä. ei, ei todellakaan. sitä taisi silti tarvita jotain tällaista ;)
 |
| kuva on hs:n nettisivuilta |
vastentahtoisuus ei johdu siitä, ettenkö olisi pahoillani ja kauhuissani kaikesta ja ettenkö haluaisi omalta osaltani auttaa hätään joutuneita. en vain jostain syystä pysty tai halua kohdata sitä surkeutta. se tulee liian kiinni iholle.
surkeutta kerrakseen. kävin eilen laulutunnilla ja viikon lauluahdistusta podettuani sain oloa hieman helpottamaan. lauluahdistus syntyi kun kuuntelin omaa ääntäni levyltä eikä se kuulostanut siltä, miltä olisin sen halunnut kuulostavan. no, ei siinä miksauksessakaan nyt kehumista ollut, mutta jos s-kirjain kuulostaa kuin minkä tahansa espoolaisen pissiksen lausumalta ja ääni sellaiselta ohuelta lailatukselta, ei laulaja voi kaikkea syytä miksaajille kasata. olen kelannut, että olenko näiden muutaman vuoden aikana kehittynyt mihinkään suuntaan ja jos olen, milloin tällaista niin sanottua kehitystä olisi voinut olla eli olenko kuinka kauan junnannut paikoillaan.
eilen illalla löysin jotain. ensinnäkin sain jakaa ahdistuksen ihanan opettajani kanssa. hän otti ahdistukseni tosissaan ja sovittiin, että kiinnitetään nyt erityisesti huomiota itse levyltä kuulemiini ongelmiin,onko asiat todella niin. sain myös uuden biisin katsottavaksi etukäteen ensi kerraksi. jostain syystä kappale iski minuun salaman lailla. löysin siitä niin paljon ajateltavaa ja yhteyttä omiin mielen liikkeisiin. ei, että minulle olisi tapahtunut mitään sellaista, mitä kappaleessa kertovalle naiselle. jotenkin se, miten hän huutaa Jumalaa avukseen samalla kyseenalaistaen sen olemassa olon, kuvastaa omia tuntemuksia juuri nyt.
helen sjöholm tulkitsee tuo kappaleen niin upeasti. kuuntelin sen varmaan kymmenkuntakertaa ja itkin lohduttomasti nyyhkytellen sohvan nurkassa koko sen ajan. mies hieman hämmentyneenä ihmetteli, että onko tuossa nyt mitään järkeä. ei, ei todellakaan. sitä taisi silti tarvita jotain tällaista ;)
sairastuvalta päivää
nyt ollaan meilläkin saatu pitkästä aikaa "nauttia" sairastupailusta. jos tätä nyt voi sairasteluksi sanoa.
pojilla on +38 astetta kuumetta, mutta meno ei ole yhtään sen rauhallisempaa kuin yleensäkään: hingutaan kylpyyn, juostaan ympyrää ja kiukutellaan, kun ei pääse ulos! ulkona sataa räntää, mutta kun olisi niin paras ilma suuremman mukaan tehdä lumiukkoja ja eilinen lumiukkokaan ei ole vielä valmis. niin ja tämä on siis vasta ensimmäinen sairaspäivä.
no, tämä nyt ei ole uutta. palaan kolmevuotta muistoissa taaksepäin siihen, kun suurempi oli vasta vuoden ja neljäkuukautta. valmistelimme täydellä tohinalla joulua ja fiilistelimme ensimmäisen oman kotimme ostoa. jouluaatto oli maanantai ja tarkoitus oli perjantaina lähteä huristelemaan ensin miehen vanhemmille ja sieltä sitten suoraan omille vanhemmilleni jouluviettoon. mutta kuinkas kävikään. suunnitelmat menivät uusiksi, kun torstaina poikaselle nousi 40 asteen kuume ja tuttuun tapaan henki ei infektioastman takia kulkenutkaan. ei muuta auttanut, kun huristaa lähimpään sairaalaan hoidettavaksi.
sairaalassa alkoikin varsinainen rumba: pikkumies oli innosta soikeana, kun oli pitkiä käytäviä ja paljon uusia leluja. ei se kuume tuntunut vaikuttavan toiseen millään tavalla. hoitajat olivat jopa vähän ärtyneitä, kun emme saaneet riehuvaa poikaa pysymään paikoillaan niin, että spiralla saatu ventoline olisi ehtinyt edes hetken vaikuttaa. illan päätteeksi pääsimme osastolle, jossa saimme majailla (lue: hyppiä seinille) pienessä huoneessa jouluaattoon asti. pientä lääkittiin jatkuvasti ja kuume laskikin sunnuntaiksi. aattona pääsimme armosta joulunviettoon sillä ehdolla, että jos pienikin muutos pahempaan tulisi, kääntyisimme saman tien lääkärin puoleen. täytyy sanoa, että olivat yhdet elämäni raskaimmista päivistä ja olen vilpittömän iloinen siitä, että tuo oli viimeinen kerta pojan kanssa osastolla astman takia.
nyt pojat nukkuvat onneksi päiväunia. mies tuli piipahtamaan ja toi tullessaan säkillisen lakritsia, jonka oli femmalla ostanut halvan tehtaanmyymälästä. jospa sitä itsekin kömpisi peiton alle, että jaksaa loppupäivän keksiä tekemistä mökkihöpertyville junioreille.
pojilla on +38 astetta kuumetta, mutta meno ei ole yhtään sen rauhallisempaa kuin yleensäkään: hingutaan kylpyyn, juostaan ympyrää ja kiukutellaan, kun ei pääse ulos! ulkona sataa räntää, mutta kun olisi niin paras ilma suuremman mukaan tehdä lumiukkoja ja eilinen lumiukkokaan ei ole vielä valmis. niin ja tämä on siis vasta ensimmäinen sairaspäivä.
no, tämä nyt ei ole uutta. palaan kolmevuotta muistoissa taaksepäin siihen, kun suurempi oli vasta vuoden ja neljäkuukautta. valmistelimme täydellä tohinalla joulua ja fiilistelimme ensimmäisen oman kotimme ostoa. jouluaatto oli maanantai ja tarkoitus oli perjantaina lähteä huristelemaan ensin miehen vanhemmille ja sieltä sitten suoraan omille vanhemmilleni jouluviettoon. mutta kuinkas kävikään. suunnitelmat menivät uusiksi, kun torstaina poikaselle nousi 40 asteen kuume ja tuttuun tapaan henki ei infektioastman takia kulkenutkaan. ei muuta auttanut, kun huristaa lähimpään sairaalaan hoidettavaksi.
sairaalassa alkoikin varsinainen rumba: pikkumies oli innosta soikeana, kun oli pitkiä käytäviä ja paljon uusia leluja. ei se kuume tuntunut vaikuttavan toiseen millään tavalla. hoitajat olivat jopa vähän ärtyneitä, kun emme saaneet riehuvaa poikaa pysymään paikoillaan niin, että spiralla saatu ventoline olisi ehtinyt edes hetken vaikuttaa. illan päätteeksi pääsimme osastolle, jossa saimme majailla (lue: hyppiä seinille) pienessä huoneessa jouluaattoon asti. pientä lääkittiin jatkuvasti ja kuume laskikin sunnuntaiksi. aattona pääsimme armosta joulunviettoon sillä ehdolla, että jos pienikin muutos pahempaan tulisi, kääntyisimme saman tien lääkärin puoleen. täytyy sanoa, että olivat yhdet elämäni raskaimmista päivistä ja olen vilpittömän iloinen siitä, että tuo oli viimeinen kerta pojan kanssa osastolla astman takia.
nyt pojat nukkuvat onneksi päiväunia. mies tuli piipahtamaan ja toi tullessaan säkillisen lakritsia, jonka oli femmalla ostanut halvan tehtaanmyymälästä. jospa sitä itsekin kömpisi peiton alle, että jaksaa loppupäivän keksiä tekemistä mökkihöpertyville junioreille.
hiiriä ja ihmisiä
ei, en ole lukenut steinbeckiä, vaan käynyt päiväkävelyllä pienemmän kanssa.
oli jännittävä reissu. löysimme
- kuolleen hiiren (jonka poika otti ihastuksissaan käteen, yäk.)
- hirveän monta ISOA keppiä
- auringonkeltaista maalia
- hyrren, puuha-peten betonimyllyn
- nuoremman parhaan ystävän mean äitinsä kera
- vähän halvempaa oikeeta ruisleipää, joka tosin ei ollut luomua
- maapähkinöitä oraville
ja lopuksi tietysti isoveljen kerhosta, joka ei ollut yhtään kiukutellut kerhotädeille, mutta aloitti sen heti kerhon jälkeen äidille.
mutta ihana aurinkoinen päivä ja kohta lähdetään ulos, kun ei nuo pjat tunnut päiväunista piittavan.
oli jännittävä reissu. löysimme
- kuolleen hiiren (jonka poika otti ihastuksissaan käteen, yäk.)
- hirveän monta ISOA keppiä
- auringonkeltaista maalia
- hyrren, puuha-peten betonimyllyn
- nuoremman parhaan ystävän mean äitinsä kera
- vähän halvempaa oikeeta ruisleipää, joka tosin ei ollut luomua
- maapähkinöitä oraville
ja lopuksi tietysti isoveljen kerhosta, joka ei ollut yhtään kiukutellut kerhotädeille, mutta aloitti sen heti kerhon jälkeen äidille.
mutta ihana aurinkoinen päivä ja kohta lähdetään ulos, kun ei nuo pjat tunnut päiväunista piittavan.
you make me feel like a natural woman
täällä poikain keskellä saan yksin nauttia naiseudestani ;) toivon kyllä kovasti jonain päivänä saavani jakaa tämän kokemuksen tyttären kanssa...
koska on siis kansainvälinen naistenpäivä listaan asioita, joita haluaisin mieheni minulle joskus antavan. ja jos nyt eksyt koskaan tänne kirjanmerkkien kautta, saat ottaa tilaisuudesta vaarin!
ensimmäinen on kalevala korun uusi sisar-riipus. jotenkin tuo musta silkkinauha tekee siitä erityisen kauniin. punainen ei ole niin kiva!
toinen onkin jo helpommin toteutettavissa. rakastan tulppaaneja. mikään muu ei tee kodista vielä enemmän kotia, mitä se jo on, kuin iso tulppaanikimppu keittiön pöydällä. kauneimpia ovat kerratut. värillä ei niin ole väliä - kunhan niitä on paljon!
koska on siis kansainvälinen naistenpäivä listaan asioita, joita haluaisin mieheni minulle joskus antavan. ja jos nyt eksyt koskaan tänne kirjanmerkkien kautta, saat ottaa tilaisuudesta vaarin!
 |
| kuvaa lainattu täältä |
 |
| kuva täältä |
 |
| toscana |
kolmas toivomus olisi päästä italiaan. pohjoisessa olen käväissyt ja sisiliaakin on tullut kierrettyä. tosin näistä reissuista on jo liikaa aikaa. rooma on näkemättä, mutta enemmän haluaisin toscanan alueelle. kierrellä viinitiloja ja tutkia pieniä kyliä ja ja ja... tämä siis ilman lapsia! viikkokin riittäisi, mutta kaksi olisi ihan mahtavaa. ehkä sitten kun lapset ovat isoja. huomautus rakkaalle: saat varata matkan ja hoitaa lapsille hoitajan aiemminkin!
  |
| suurempi ja pienempi |
neljäs ja viimeinen toive olisi tyttölapsi. siihen nyt tietysti ei voi vaikuttaa, kumpi sieltä tulee. mutta jos nyt edes vielä kolmas jonon jatkeeksi. oli se sitten tyttö tai poika. voin kyllä niin kuvitella, miltä meidän pikkuneiti näyttäisi, kun nuo pienet pojat ovat näyttäneet tuolta <3
ja lopuksi ihanainen nainen, ihanainen ääni, ihanainen biisi ihanaisena päivänä:
kaikkea ei tarvitse osata
mutta aina voi yrittää.
pieni mies alkoi tänään suoltaa suustaan kaksi sanaisia lauseita:
hankkat kätiin - halusi saada kintaat käsiin
takki poit - ulkona olisi takkia pitänyt alkaa riisumaan
anna lennu - lennu, siis postimies paten kaveri, piti ottaa pois leikkiauton sisästä
katsotaan jos loppupäivästä tulisi muitakin mutinoita!
on ihan superhauskaa kuunnella nuoremman puhumaan opettelua. toinen toistaa kaiken ja näkee oikein, kun päässä raksuttaa uutta sanaa opetellessa.
suurempi puolestaan haluaa kovasti oppia ompelemaan. aloitettiin ompelukuvilla ja tuntuu homma luistavan. oppisi vielä pujottamaan langan neulansilmään, kun meinaa jokaisen piston jälkeen lanka luisua neulasta. into ja keskittyminen on ihan huipussaan!
ja mitäs sitä itse. ensi syksy vie kotirouvan takaisin työelämään. ei siis enää lasten kanssa kotoilua, vaan vakavaa puurtamista. työmotivaatio on vielä vähän hakusessa, mutta kaipa se sieltä jossain vaiheessa sitten pulpahtaa, jos pulpahtaa. jos nyt kuitenkin käy niin, ettei se löydy, on sunnitelmissa aloittaa avoimen yliopiston opinnot. sosiaalityön apro ja jos sosiologiaa myös. tavoitteetkin on asetettu: kun täytän 35, alkaa viimeistään gradun puurtaminen ja 37-vuotiaana tulee olla maisterin paperit käsissä. liikaa?
everything changes
tai sitten ei mikään.
duussilassa on tätä jo hehkutettu piiiiitkältä ajalta ja itse aloitan nyt:
MÄ PÄÄSEN KESÄLLÄ TAKE THATIN KEIKALLE, puspuspuspuspus <3
no niin, nyt se on sanottu! lentokone kohoaa 15.7 taivaisiin ja lennättää kööppenhaminaan (vai kööpenhaminaan?), jotta voin lauantaina pyörtyä onnesta ja ihastuksesta nähdessäni toisen kerran elämässäni nämä hurmaavat herrasmiehet.
ensimmäinen kertahan oli huhtikuun 13. vuonna 1994. tällöin laura oli pienen pieni 12-vuotias kuudesluokkalainen. mutta, ah, niin rakastunut <3 muistan edelleen sen keikan ihanimman kohdan, kun mark aloitti niin ihanaisen kappaleen babe. pyörivä lava lähti kääntymään ja mark istui siellä tyynyjen keskellä suuri villapaita päällä. voi sitä itkun ja herkistymisen määrää. snif.
ensi kesänä lupaan olla itkua tihrustamatta (tai sitten en), mutta sitä ennen on lupa fiilistellä uusien biisien parissa.
kiitos duussi <3
duussilassa on tätä jo hehkutettu piiiiitkältä ajalta ja itse aloitan nyt:
MÄ PÄÄSEN KESÄLLÄ TAKE THATIN KEIKALLE, puspuspuspuspus <3
no niin, nyt se on sanottu! lentokone kohoaa 15.7 taivaisiin ja lennättää kööppenhaminaan (vai kööpenhaminaan?), jotta voin lauantaina pyörtyä onnesta ja ihastuksesta nähdessäni toisen kerran elämässäni nämä hurmaavat herrasmiehet.
ensimmäinen kertahan oli huhtikuun 13. vuonna 1994. tällöin laura oli pienen pieni 12-vuotias kuudesluokkalainen. mutta, ah, niin rakastunut <3 muistan edelleen sen keikan ihanimman kohdan, kun mark aloitti niin ihanaisen kappaleen babe. pyörivä lava lähti kääntymään ja mark istui siellä tyynyjen keskellä suuri villapaita päällä. voi sitä itkun ja herkistymisen määrää. snif.
ensi kesänä lupaan olla itkua tihrustamatta (tai sitten en), mutta sitä ennen on lupa fiilistellä uusien biisien parissa.
kiitos duussi <3
jepjep
mun piti kovasti vielä laittaa ihanan työhuoneen nykyisestä ilmeestä pieniä pilkahduksia, mutta jätetään ne johonkin parempaan aikaan. jatkan edellisen postauksen vuodatusta laittamalla tämän päivän parhaat:
1
lounaspöydässä pojille laitoin eilistä jauhelihakastiketta perunoiden kera ja omalle lautaselle koostin kanankoipien jämiä salaatin ja vuohenjuuston kanssa. ajattelin, ettei pojat tuosta vuohenjuustosta. toisin kävi. lautaset, kun olivat tyhjänä, söivät jäpikät äidin vuohenjuustot - koko pötkön perskale. sellaisenaan. höh! hä?
meille ei voi aamupalapöytään ostaa kuin ihan perus edamia tai oltermannia. jopa sinisestä emmentaalista kieltädytään jyrkästi ja irvistellen. täytyy näköjään siirtyä homejuustoihin ja vuohenjuustoon myös leivän kanssa.
2
nyt ovat molemmat pojat, myös vanhempi, pääseet mukaan isojen miesten arpikerhoon.
nuorempi pääsi jo alle vuoden ikäisenä harjoitellessaan kävelemään. kompastui ilmeisesti ryppyiseen mattoon. kuka tietää, mutta sairaalan päivystykseen päästiin liimattavaksi. ja komea on arpi otsassa.
suurempi sai tänään omansa. pikkumies paiskasi kaikilla melkein kaksivuotiaan voimilla lastenhuoneen oven kiinni, mutta paiskasikin sen sitten veljensä otsaan, kahva edellä. hienoa. ei lähdettykään muskariin. pääsimme taas päivystykseen!
3
samaan aikaan edellisen hässäkän keskellä puhelin teki tepposet ja hävitti KAIKKI puhelinnumerot. sinne menivät kuin tuhka tuuleen. puuh vain lensivät. tämä jo vähän nauratti. nyt sitten arvailen, kuka on mulle laittanut minkäkin tekstarin. noin kolmestasadasta numerosta parisen kymmentä löytynyt. hulvatonta.
4
eikä maanantain laulutuntikaan antanut sitä, mitä ehkä olisin tänään tarvinnut, kun oma opettaja olikin sairaana. sijainen on varmaan ihan hyvä, mutta... ei välttämättä minua varten. toisaalta se koetteli omia mukavuusalueitani ihan huolella laittamalla mut revittelemään volumetasojen kanssa. en vain tiedä haluanko kuulostaa siltä tai tuottaa sellaista soundia, mitä hän minusta haki. pisti miettimään.
5
ja noi helekutin naapurit. jos nyt edes voisi yhdeksän aikaan olla porailematta seiniin. niin kova kiire ei ole saada remonttia valmiiksi.
***
äh. kylläpäs harmittaa oma harmitukseni. huomenna parempi päivä. lupaan.
1
lounaspöydässä pojille laitoin eilistä jauhelihakastiketta perunoiden kera ja omalle lautaselle koostin kanankoipien jämiä salaatin ja vuohenjuuston kanssa. ajattelin, ettei pojat tuosta vuohenjuustosta. toisin kävi. lautaset, kun olivat tyhjänä, söivät jäpikät äidin vuohenjuustot - koko pötkön perskale. sellaisenaan. höh! hä?
meille ei voi aamupalapöytään ostaa kuin ihan perus edamia tai oltermannia. jopa sinisestä emmentaalista kieltädytään jyrkästi ja irvistellen. täytyy näköjään siirtyä homejuustoihin ja vuohenjuustoon myös leivän kanssa.
2
nyt ovat molemmat pojat, myös vanhempi, pääseet mukaan isojen miesten arpikerhoon.
nuorempi pääsi jo alle vuoden ikäisenä harjoitellessaan kävelemään. kompastui ilmeisesti ryppyiseen mattoon. kuka tietää, mutta sairaalan päivystykseen päästiin liimattavaksi. ja komea on arpi otsassa.
suurempi sai tänään omansa. pikkumies paiskasi kaikilla melkein kaksivuotiaan voimilla lastenhuoneen oven kiinni, mutta paiskasikin sen sitten veljensä otsaan, kahva edellä. hienoa. ei lähdettykään muskariin. pääsimme taas päivystykseen!
3
samaan aikaan edellisen hässäkän keskellä puhelin teki tepposet ja hävitti KAIKKI puhelinnumerot. sinne menivät kuin tuhka tuuleen. puuh vain lensivät. tämä jo vähän nauratti. nyt sitten arvailen, kuka on mulle laittanut minkäkin tekstarin. noin kolmestasadasta numerosta parisen kymmentä löytynyt. hulvatonta.
4
eikä maanantain laulutuntikaan antanut sitä, mitä ehkä olisin tänään tarvinnut, kun oma opettaja olikin sairaana. sijainen on varmaan ihan hyvä, mutta... ei välttämättä minua varten. toisaalta se koetteli omia mukavuusalueitani ihan huolella laittamalla mut revittelemään volumetasojen kanssa. en vain tiedä haluanko kuulostaa siltä tai tuottaa sellaista soundia, mitä hän minusta haki. pisti miettimään.
5
ja noi helekutin naapurit. jos nyt edes voisi yhdeksän aikaan olla porailematta seiniin. niin kova kiire ei ole saada remonttia valmiiksi.
***
äh. kylläpäs harmittaa oma harmitukseni. huomenna parempi päivä. lupaan.
maanantai taas saapuu aivain liian aikaisin, kai.
maanantai alkoi taas niin kuin maanantait yleensä meillä alkaa: kiukuttelulla, raivoamisella ja rähjäämisellä. maanantait ovat vain meille liikaa. viikonloppu ohi. ei rauhallista aamua. ei isiä. kiire kerhoon. kiire muskariin. milloin syödään. onko pakko mennä kauppaan. nukutaanko päikkäreitä. kumpi nukkuu vai nukkuuko kumpikaan. ketä syö, milloin ja mitä. kelpaako mikään. ja niin edelleen.
maanantait pelastaa ikiomat ihanat laulutunnit. niihin saa mennnä yksin. saa istua autoon ja kääntää juuri sille radiokanavalle kuin haluaa (tai kuunnellaihan mitä tahansa muuta kuin risto räppääjää). voin keskittyä vain itseeni ja unohtaa kaikki päivän ikävät vastoinkäymiset, joita maanantaille on vähän turhan usein sattunut. kotiin tullessa lapset ovat jo unilla. kiitos rakas <3
tänään voisi tehdä poikkeuksen. jos yrittäisi tehdä tästä paremman päivän. suurempi tuli kotiin ja saan sen nahoissani tuta. viikon kiukuttelut kerralla, huh. vähempikin riittäisi. mutta ei sekään estä edes yrittämästä olla positiivinen. kevätaurinko antakoot kärsivällisyyttä ja auttakoot sulkemaan korvat kaikelta turhalta ininältä ja vinkumiselta.
lapset leikkii jotain ulkoiluleikkiä sisällä. leikkikööt. minä kuvasin viime viikon kirpparilöytöjä.
ihanat puuhelmet. kevään väriset.
valkoista ja vihreää. isompi ja pienempi.
purkkeja ja purnukoita.
keltaiseen lasten värikynät.
punaiseen teipit, kumit, teroittimet.
sinisestä en tiedä, mutta kun se näytti niin ihanalta.
tämä minulla on äänitettynä c-kasettina. nyt myös euron arvoisena cd-levynä.
kuluu varmaan käytössä puhki.
ensi kesää odottaessa.
helpotusta
tämä viikko tuntuu jotenkin ihan epätodelliselta. syy siihen löytyy toisen lapsen poissaolosta. vanhempi poikanen lähti tiistaina loppuviikoksi mummin ja papan viihdytettäväksi ja viihdytystä hän siellä saakin. tähän mennessä on hiihdetty, uitu, luisteltu, vierailtu, paistettu takassa makkaraa, saunottu ja retkeilty.
samaan aikaan kotona äiti ja pikkumies ovat nauttineet rauhasta. olimme eilen helsingissä nauttimassa ystävän seurasta, tintin tangon ihanasta aamiaisesta (tai no brunssista, kun kello oli puoli päivä) ja iisistä kaupunkihengailusta. koluttiin lisäksi siskon kanssa muutama espoon kirpputori. tänään saimme leikki- ja lounasseuraa. nautimme leppoisasta rytmistä, auringosta ja pitkäksi venähtäneistä aamuista.
ei, ettenkö ikävöisi suurempaa ja ettenkö rakastaisi häntä eniten maailmassa, mutta yhden lapsen kanssa häärääminen tuntuu jotenkin mahdottoman helpolta. on myös ihanaa saada antaa täysi huomio sille toiselle lapselle, joka väkisinkin jää vähemmälle huomiolle ja välillä ihan täysin jalkoihin. olen myös huomannut, ettei tuo toinen edes kaipaa äitiä ihan kaikkeen siihen, mihin vanhempi vaatii tulemaan mukaan. tämä on antanut itsellekin sellaista todellisen loman tuntua. ja kaiken kruunaa se, että viikonloppuna saamme nuoremman yökylään ja viettää ihan kahden aikaa. parasta!
samaan aikaan kotona äiti ja pikkumies ovat nauttineet rauhasta. olimme eilen helsingissä nauttimassa ystävän seurasta, tintin tangon ihanasta aamiaisesta (tai no brunssista, kun kello oli puoli päivä) ja iisistä kaupunkihengailusta. koluttiin lisäksi siskon kanssa muutama espoon kirpputori. tänään saimme leikki- ja lounasseuraa. nautimme leppoisasta rytmistä, auringosta ja pitkäksi venähtäneistä aamuista.
ei, ettenkö ikävöisi suurempaa ja ettenkö rakastaisi häntä eniten maailmassa, mutta yhden lapsen kanssa häärääminen tuntuu jotenkin mahdottoman helpolta. on myös ihanaa saada antaa täysi huomio sille toiselle lapselle, joka väkisinkin jää vähemmälle huomiolle ja välillä ihan täysin jalkoihin. olen myös huomannut, ettei tuo toinen edes kaipaa äitiä ihan kaikkeen siihen, mihin vanhempi vaatii tulemaan mukaan. tämä on antanut itsellekin sellaista todellisen loman tuntua. ja kaiken kruunaa se, että viikonloppuna saamme nuoremman yökylään ja viettää ihan kahden aikaa. parasta!
today is the greatest
vaikka jouduttiinkin nousemaan superaikaisin. piti olla tapiolassa kahdeksan pintaan. julkisilla mennessä olisi joutunut nousemaan vielä aiemmin, mutta onneksi rakas murunen vei minut ja pojat sinne ennen töihin lähtöä.
matka kesti vain ihan hetken, vaikka oltiin varauduttu suuriinkin kehä ykkösen ruuhkiin. kiitos koululaisten hiihtoloman!
molemmat pojat oli tosi reippaita koko matkan, vaikka pulut torilla saivatkin kyytiä!
lasten mummi ja pappa tulivat päivällä kylään ja suurempi pääsi omalle hiihtolomalleen mummilaan. tiedossa uintia, hiihtoa, retkeilyä, mökkeilyä, luistelua ja ties vaikka mitä! lähtöhetkellä pienemmälle tuli ihan maailman suurin suru, kun isoveli lähti reissuun ja hän jäi ihan yksin. itki raukka parka puoli tuntia ihan lohduttomana, mutta itkusta väsähtäneenä nukahti ihan vahingossa eli toisaalta ihan hyvä näinkin!
tänään on ompeluseurapäivä lähipuiston tiloissa, JEE! minkäs työn sitä aloittaisi, kun sain juuri toisenkin peiton tehtyä... ensimmäinenhän oli tämä täällä linkin takana.
niin ja maailman ihaninta on tällä hetkellä se, että mulla on työhuoneessa jo yksi maalattu hyllykkö ja sinne on järjestetty mun kaikki ihanat villa- ja sekoitelangat väreittäin eri laatikoihin <3 puuvilla-, bambu- ja hamppulangat ovat omissa laatikoissaan.
matka kesti vain ihan hetken, vaikka oltiin varauduttu suuriinkin kehä ykkösen ruuhkiin. kiitos koululaisten hiihtoloman!
molemmat pojat oli tosi reippaita koko matkan, vaikka pulut torilla saivatkin kyytiä!
lasten mummi ja pappa tulivat päivällä kylään ja suurempi pääsi omalle hiihtolomalleen mummilaan. tiedossa uintia, hiihtoa, retkeilyä, mökkeilyä, luistelua ja ties vaikka mitä! lähtöhetkellä pienemmälle tuli ihan maailman suurin suru, kun isoveli lähti reissuun ja hän jäi ihan yksin. itki raukka parka puoli tuntia ihan lohduttomana, mutta itkusta väsähtäneenä nukahti ihan vahingossa eli toisaalta ihan hyvä näinkin!
tänään on ompeluseurapäivä lähipuiston tiloissa, JEE! minkäs työn sitä aloittaisi, kun sain juuri toisenkin peiton tehtyä... ensimmäinenhän oli tämä täällä linkin takana.
niin ja maailman ihaninta on tällä hetkellä se, että mulla on työhuoneessa jo yksi maalattu hyllykkö ja sinne on järjestetty mun kaikki ihanat villa- ja sekoitelangat väreittäin eri laatikoihin <3 puuvilla-, bambu- ja hamppulangat ovat omissa laatikoissaan.
cause I had the time of my life
ja tämä ilta oli niin fraun ilta! koko viikon olen fiilistellyt mielessäni erästä elämäni merkittävimmistä (?) elokuvista ja nyt rakas tv5 näyttää sen minulle perjantai-illan kunniaksi. mikä voisikaan tätä päivää paremmin kruunata?!
muistan vielä, kun olin taas lapsena, ehkä 12-vuotiaana, naapurista lainaamassa jotain hyvää elokuvaa. serkku iski käteeni videokasetin, jossa päällä luki "kuuma tanssi". taisin hieman punastella ottaessani sen vastaan. ja ehkä myös ensimmäistä kertaa elokuvaa katsoessani, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
nyt tämä tyttönen on jo lähes 30-vuotias nainen, mutta edelleen niin rakastunut. en osaa varmaan laskeakaan niin moneen, miten monta kertaa olen elokuvan katsonut. sitä on katsottu alusta loppuun ja ihanimpia pätkiä kelaten. sitä on fiilistelty yksin sohvan nurkassa, ystävien kera yhdessä kyyneliä silmäkulmasta pyyhkien ja jopa miehen kanssa (pakotettu katsomaan). ja edelleen se on yhtä ihana.
muistan vielä, kun olin taas lapsena, ehkä 12-vuotiaana, naapurista lainaamassa jotain hyvää elokuvaa. serkku iski käteeni videokasetin, jossa päällä luki "kuuma tanssi". taisin hieman punastella ottaessani sen vastaan. ja ehkä myös ensimmäistä kertaa elokuvaa katsoessani, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
nyt tämä tyttönen on jo lähes 30-vuotias nainen, mutta edelleen niin rakastunut. en osaa varmaan laskeakaan niin moneen, miten monta kertaa olen elokuvan katsonut. sitä on katsottu alusta loppuun ja ihanimpia pätkiä kelaten. sitä on fiilistelty yksin sohvan nurkassa, ystävien kera yhdessä kyyneliä silmäkulmasta pyyhkien ja jopa miehen kanssa (pakotettu katsomaan). ja edelleen se on yhtä ihana.
koti kylpee auringossa ja pojat kylpyammeessa
sormivärejä riitti värjäämään myös pienemmän hiukset punaiseksi
"mummin ja papan mökillä kasvaa metsämansikoita. mummi siivoaa alakerrassa ja pappa järjestelee yläkerrassa. mökillä on kyllä aika paljon mustia hämähäkkejä. montako jalkaa hämähäkillä olikaan? sitten tossa on merta ja, ai niin, mökissä on myös terassi. ampiaiset on aika pahoja, kun ne pistää, mut ei muuten." -suurempi
äiti: hymyile nyt edes vähän... kiitos.
askarteluhetkessä käytössä oli lähes kaikki: sormivärit, vesiväri, vahavärit, tussit, muovailuvaha, lasimaalit, puuvärit... tosin viimeisiä käytettiin muovailuvahasiilin piikkeinä.
mihinköhän tuota suihkupulloa käytettiin!?
mihinköhän tuota suihkupulloa käytettiin!?
onneksi meillä on kylpyamme ja keltainenkumiankka <3 siinä sai taas kulumaan puolisen tuntia plutatessa. poikien kylpiessä sain maalattua taas muutaman lundia-hyllyn, jos vaikka viikonloppuna viimeiset banaanilaatikot saisi tyhjennettyä.
pikkumiehet puhtaina pikkulegojen parissa
nämä oli äidin herkut, kun pojat saatiin päikkäreille: sulkaaespressolla maustettua kahvia ja mudcakemuffinsseja, slurps!
kyseenalaiset kasvatusmenetelmät osa 1 ja 2
rakkaat vipeltäjäni ovat todellisia vipeltäjiä ja erittäin omapäisiä. siksi joudunkin aika ajoin pohtimaan keinoja, millä saisin hommat sujumaan niin kuin minä haluaisin. tänään hieman kyseenalaisia (ja erittäin behavioristisia) keinoja käytin kahdesti.
osa 1.
nuoremman pikkumiehen kanssa on potalla istuminen on osoittautunut enemmän kuin vaikeaksi. ei se, etteikö se kiinnostaisi - ei. potta vain saa uusia käyttötarkoituksia: päähine, pikku-ukkojen uima-allas, autojen säilytyslaatikko... you name it!
päivällä tein poikkeuksellisen löydön, kuivan vaipan, joten mars potalle. siinä pikkumiestä valvoessani pohdin, millä ihme keinolla saisin toisen pysymään potalla niin, että tarpeet todella tulisi pottaan eikä esimerkiksi lattialle, matolle tai sänkyyn. toivotun käyttäytymisen palkitseminen on toiminut isommalla, mutta tarrat palkintona ei tuota puolitoistavuotiasta vielä innosta... karkit! kaapista löytyi joulunajan laivareissulta käteen tarttuneita pez-namuja, pienen pieni lasipurkki sekä söpösiä pieniä eläintarroja. uuden palkitsemisjärjestelmän esiteltyäni ja hetkeksi pois vessasta mentyäni alkoikin tuloksia jo syntyä: pieni alaston poikanen tulee käsi ojossa ja
pienempi: kaakki
äiti: onko pissi tullut muka jo pottaan (hieman epäillen)?
p äijämäisesti: "o"
ä: no, mennäänkö katsomaan
p: joo
ja karkinhan poika ansaitsi. katsotaan toimiiko toisen kerran, mutta onpa nyt kylpyhuoneen kaapissa sulassa sovussa pienen pieni karkkipurkki ja hammaspesuvälineet. ja sanottakoon vielä, että meillä ei oikeasti syödä (tai ainakaan lapset eivät syö) kovinkaan usein karkkia.
osa 2
tämä nyt ei varsinaisesti ole behavioristista kasvatusta, pikemminkin kieroilua, mutta sallittakoon sekin välillä parempien keinojen puuttuessa.
olimme sopineet suuremman kerhokaverin äidin kanssa, että suurempi voisi mennä sinne lounaan jälkeen leikkimään iltapäiväksi. mahtavuutta, minulla siis lähes vapaa iltapäivä! lounaan jälkeen alkoi kuitenkin ihmeellinen pikkuveljen härnääminen ja kauhea karjuminen, kun toinen tuli lähemmän kahta metriä. suivaantuneena suuremman törppöilyyn ilmoitin parin varoituksen jälkeen, että nyt taidan soittaa ystävän äidille ja voipi olla, että menetkin kaverin sijaan päikkäreille. mutten soittanutkaan oikeasti, vaan ainoastaan teeskentelin soittavani. suurempi oli olohuoneessa, joten ei nähnyt, mitä tein, mutta kuuli aivan varmasti.
osa 1.
nuoremman pikkumiehen kanssa on potalla istuminen on osoittautunut enemmän kuin vaikeaksi. ei se, etteikö se kiinnostaisi - ei. potta vain saa uusia käyttötarkoituksia: päähine, pikku-ukkojen uima-allas, autojen säilytyslaatikko... you name it!
päivällä tein poikkeuksellisen löydön, kuivan vaipan, joten mars potalle. siinä pikkumiestä valvoessani pohdin, millä ihme keinolla saisin toisen pysymään potalla niin, että tarpeet todella tulisi pottaan eikä esimerkiksi lattialle, matolle tai sänkyyn. toivotun käyttäytymisen palkitseminen on toiminut isommalla, mutta tarrat palkintona ei tuota puolitoistavuotiasta vielä innosta... karkit! kaapista löytyi joulunajan laivareissulta käteen tarttuneita pez-namuja, pienen pieni lasipurkki sekä söpösiä pieniä eläintarroja. uuden palkitsemisjärjestelmän esiteltyäni ja hetkeksi pois vessasta mentyäni alkoikin tuloksia jo syntyä: pieni alaston poikanen tulee käsi ojossa ja
pienempi: kaakki
äiti: onko pissi tullut muka jo pottaan (hieman epäillen)?
p äijämäisesti: "o"
ä: no, mennäänkö katsomaan
p: joo
ja karkinhan poika ansaitsi. katsotaan toimiiko toisen kerran, mutta onpa nyt kylpyhuoneen kaapissa sulassa sovussa pienen pieni karkkipurkki ja hammaspesuvälineet. ja sanottakoon vielä, että meillä ei oikeasti syödä (tai ainakaan lapset eivät syö) kovinkaan usein karkkia.
osa 2
tämä nyt ei varsinaisesti ole behavioristista kasvatusta, pikemminkin kieroilua, mutta sallittakoon sekin välillä parempien keinojen puuttuessa.
olimme sopineet suuremman kerhokaverin äidin kanssa, että suurempi voisi mennä sinne lounaan jälkeen leikkimään iltapäiväksi. mahtavuutta, minulla siis lähes vapaa iltapäivä! lounaan jälkeen alkoi kuitenkin ihmeellinen pikkuveljen härnääminen ja kauhea karjuminen, kun toinen tuli lähemmän kahta metriä. suivaantuneena suuremman törppöilyyn ilmoitin parin varoituksen jälkeen, että nyt taidan soittaa ystävän äidille ja voipi olla, että menetkin kaverin sijaan päikkäreille. mutten soittanutkaan oikeasti, vaan ainoastaan teeskentelin soittavani. suurempi oli olohuoneessa, joten ei nähnyt, mitä tein, mutta kuuli aivan varmasti.
seuraava kohtaus. kamera kuvaa eteisestä. suurempi oli pipoa ja hanskoja vaille vaatteet päällä valmiina lähtöön ja totesi: "äiti, nyt mä olen tosi tosi reipas enkä enää huuda. mä voin varmaan mennä edellä ulos odottamaan, kun sä saat veljelle ja itsellesi vaatteet päälle."
pienempi leikkii pikkuprinsessaa
hahaa!
eipä löytynyt johto vieläkään, mutta sellainen hassu pieni laite kyllä!
kun ostimme viime syksynä meille uuden kannettavan, muistimme tarkistaa kaikki muut ominaisuudet, muttemme kortinlukijaa, höh. tässä samsungin läpänderissä ei siis ole meidän mustikortille sopivaa aukkoa, mihin kortin työntäisi. siis pitää olla uspipiuha. ja se on - kuten jo mainitsinkin - hukassa.
tänään mies toi töistä tullessaan, mistä lie hankkinut, pienen pienen hassun laitteen, johon saa tuon pienen pienen muistikortin, jotta laura voi sähäkästi siirrellä taas kuviaan pois kamerasta! JEE!
kun ostimme viime syksynä meille uuden kannettavan, muistimme tarkistaa kaikki muut ominaisuudet, muttemme kortinlukijaa, höh. tässä samsungin läpänderissä ei siis ole meidän mustikortille sopivaa aukkoa, mihin kortin työntäisi. siis pitää olla uspipiuha. ja se on - kuten jo mainitsinkin - hukassa.
tänään mies toi töistä tullessaan, mistä lie hankkinut, pienen pienen hassun laitteen, johon saa tuon pienen pienen muistikortin, jotta laura voi sähäkästi siirrellä taas kuviaan pois kamerasta! JEE!
jee
mitä kivaa tänään:
oltiin poikien kanssa melkein koko päivä pihalla. aamupäivällä käytiin vähän puistossa syömässä eväitä ja sisällä leikkimässä pikkulegoilla, mutta muuten luuhattiin pihalla. rakennettiin pitkään omalla pihalla olevaa lumilinnaa vielä hienommaksi ja sokkeloisammaksi. sinne pääsee piiloon niin, ettei ohi kulkevat ihmiset näe!
aloitin projektin "lundiat kuntoon". käytiin hakemassa kierrätyskeskuksesta pari hyllyä ja päätytikasta lisää sekä bauhaussista valkoista kuultolakkaa. meidän taloyhtiöllä on kellaritiloissa ihan mahtavat askartelutilat, jonne pystyy helposti jättää kuivumaan hiotut ja maalatut asiat. tänään sain kolmet hyllyt hiottua ja yhtå hieman koelakattua. (kunhan löydän sen piuhan laitan kuvamatskua)
suuremman kerhossa oli tänään yhteisvastuu-ilta lähikappelilla. lapset olivat leiponeet sämpylöitä ja tehneet söpiksiä ystävänpäiväkortteja. pakkohan oli pienen ihmisen kortti sieltä ostaa. tosin se oli suuremman mielestä ihan väärin:
äiti: tuu nyt näyttämään, minkä kortin näistä olet itse tehnyt!
suurempi: MITÄ?!? ei sitä noin saa tehdä. se on sääntöjen rikkomista. tarkoitus on, että me ostetaan jonkun toisen tekemä ja joku toinen ostaa mun kortin.
ä: no, mutta jos äiti haluaa sun tekemän kortin?
s: ei käy, osta onnin.
no lopputulos oli se, että kysyin suuremman kerhotädiltä, mikä suuremman kortti oli, kun ei sitten poikanen halunnut itse kertoa.
parasta päivässä oli kuitenkin ehkä tuo ilma. ei ollut liian kylmä eikä liian lämmin. aurinko paistoi niin, että olisi pitänyt tajuta ottaa aurinkolasit pihalle, mutta huoh, kun oli kaunista!
oltiin poikien kanssa melkein koko päivä pihalla. aamupäivällä käytiin vähän puistossa syömässä eväitä ja sisällä leikkimässä pikkulegoilla, mutta muuten luuhattiin pihalla. rakennettiin pitkään omalla pihalla olevaa lumilinnaa vielä hienommaksi ja sokkeloisammaksi. sinne pääsee piiloon niin, ettei ohi kulkevat ihmiset näe!
aloitin projektin "lundiat kuntoon". käytiin hakemassa kierrätyskeskuksesta pari hyllyä ja päätytikasta lisää sekä bauhaussista valkoista kuultolakkaa. meidän taloyhtiöllä on kellaritiloissa ihan mahtavat askartelutilat, jonne pystyy helposti jättää kuivumaan hiotut ja maalatut asiat. tänään sain kolmet hyllyt hiottua ja yhtå hieman koelakattua. (kunhan löydän sen piuhan laitan kuvamatskua)
kuva: yhteisvastuu
suuremman kerhossa oli tänään yhteisvastuu-ilta lähikappelilla. lapset olivat leiponeet sämpylöitä ja tehneet söpiksiä ystävänpäiväkortteja. pakkohan oli pienen ihmisen kortti sieltä ostaa. tosin se oli suuremman mielestä ihan väärin:
äiti: tuu nyt näyttämään, minkä kortin näistä olet itse tehnyt!
suurempi: MITÄ?!? ei sitä noin saa tehdä. se on sääntöjen rikkomista. tarkoitus on, että me ostetaan jonkun toisen tekemä ja joku toinen ostaa mun kortin.
ä: no, mutta jos äiti haluaa sun tekemän kortin?
s: ei käy, osta onnin.
no lopputulos oli se, että kysyin suuremman kerhotädiltä, mikä suuremman kortti oli, kun ei sitten poikanen halunnut itse kertoa.
parasta päivässä oli kuitenkin ehkä tuo ilma. ei ollut liian kylmä eikä liian lämmin. aurinko paistoi niin, että olisi pitänyt tajuta ottaa aurinkolasit pihalle, mutta huoh, kun oli kaunista!
lelut laatikkoon ja veks.
nyt loppui äidin kärsivällisyys ja sotkunsietokyky.
kuten ystävä-äiti lähipuistossa sanoi: "jatkuva sotku joka paikassa riistää jo omaa vapautta." tällä hän viittasi siihen, että joutuu jatkuvasti kulkemaan ja siivoamaan tavaroita paikoilleen eikä enää saa missään vaiheessa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisi. hän oli laittanut lelut komeroon ja antaa sieltä lapsen pyytäessä lelun, josta lapsi vastaa itse. jos lelu on hetken päästä leviänä lattialla, tietää hän ketä vaatia siivoamaan jäljet.
ja niin loppui tälläkin äidillä se niin pitkään perään kuulutettu kärsivällisyys:
kaksi tuntia anelin lapsia laittamaan tavaroita paikoilleen - edes hakemaan olohuoneesta, keittiöstä ja eteisestä lelut veks - mutta EI. ei onnistunut. nyt leviänä olevat lelut sijaitsevat viikon laatikossa ja palaavat omille paikoilleen, jos seuraavan viikon ajan lelut löytävät leikkien jälkeen omat paikat.
kovinkaan hyvin tätä äidin päätöstä ei otettu vastaan. huutohan siitä syntyi. että terve vaan kaikki naapurit, tämän takia meillä huudettiin tänään!
note to my self: ennen tämän viikon loppua tulee työhuone olla tyhjä, siivottu ja järjestetty, hyllyt hankittu, maalattu ja kasattu, työhuoneen laatikot tyhjennetty paikoilleen, olohuoneen sohva suojattu, keittiön tasot tyhjennetty, mikrolaitettu myyntiin ja uusi hankittu tilalle sekä joka ainoa pölyhiukkanen siivottu. JA MINÄ EN TEE TÄTÄ SITTEN YKSIN!!!
kuten ystävä-äiti lähipuistossa sanoi: "jatkuva sotku joka paikassa riistää jo omaa vapautta." tällä hän viittasi siihen, että joutuu jatkuvasti kulkemaan ja siivoamaan tavaroita paikoilleen eikä enää saa missään vaiheessa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisi. hän oli laittanut lelut komeroon ja antaa sieltä lapsen pyytäessä lelun, josta lapsi vastaa itse. jos lelu on hetken päästä leviänä lattialla, tietää hän ketä vaatia siivoamaan jäljet.
ja niin loppui tälläkin äidillä se niin pitkään perään kuulutettu kärsivällisyys:
kaksi tuntia anelin lapsia laittamaan tavaroita paikoilleen - edes hakemaan olohuoneesta, keittiöstä ja eteisestä lelut veks - mutta EI. ei onnistunut. nyt leviänä olevat lelut sijaitsevat viikon laatikossa ja palaavat omille paikoilleen, jos seuraavan viikon ajan lelut löytävät leikkien jälkeen omat paikat.
kovinkaan hyvin tätä äidin päätöstä ei otettu vastaan. huutohan siitä syntyi. että terve vaan kaikki naapurit, tämän takia meillä huudettiin tänään!
note to my self: ennen tämän viikon loppua tulee työhuone olla tyhjä, siivottu ja järjestetty, hyllyt hankittu, maalattu ja kasattu, työhuoneen laatikot tyhjennetty paikoilleen, olohuoneen sohva suojattu, keittiön tasot tyhjennetty, mikrolaitettu myyntiin ja uusi hankittu tilalle sekä joka ainoa pölyhiukkanen siivottu. JA MINÄ EN TEE TÄTÄ SITTEN YKSIN!!!
loik loik loikataan
ja näillä ihanuuksilla loikkattaisiin toooooosi pitkälle! kevään toivomusostoslistalle lisätty nuo korkeavartisemmat mustavalkoiset marimekon kuosittamat converset.
kuva mtv3.fi
kotiäidin turhautumispurkaus
ihanaa, että lapset sentään löysivät yhteisen hauskan eväsretkileikin, vaikkakin se tarkoittaa koko kodin laajuista sekamelskaa! saa äiti täällä keskenänsä sitten kiukutella.
sitä pohtii joka kuukausi sitä, miten voisi lasten kanssa olla mahdollisimman pitkään kotona ilman, että joka kuukausi tarvitsisi miettiä, että olisiko kasvissosekeitto halvempaa kuin hernekeitto, kun ei noi pojat tuota hernekeittoa syö ainakaan montaa päivää putkeen. sitten jotkut tutkijaksi itseään nimittävät, keksii argumentoida kotihoidontuen vanhanaikaiseksi ja turhaksi ja jopa sellaiseksi, jota voisi aivan hyvin jopa tiputtaa hieman pienemmäksi.
kiistely kotihoidontuen tarpeellisuudesta ja sen suuruudesta nousee aika ajoin tapetille. jännä juttu, että usein sen poistamista tuntuvat oikein ilkeästi ajatellen ajavan miehet, jotka eivät ole välttämättä uhranneet vielä ajatustakaan lapsen teolle saatikka sen hoitamiseen tai vastaavasti keski-ikäistyneet ikäihmiset, jotka ovat omien lasten ollessa pieniä tehneet töitä, leikkineet lasten kanssa, ommelleet vaatteet ja jos sun vaikka mitä tehokasta toisin sanoen olleet täydellisiä vanhempia ja mikä tärkeintä: ääres tehokkaita! toisin sanoen eivät vain muista, millaista se oli, kun lapset olivat pieniä.
suurin kiukku nousee itselle, kun argumentointi perustetaan täysin rahaan. mikä merkitys on pienen ihmisen turvallisuudentunteella, läheisyydellä tai millään, mikä liittyy täysin rahalla mittaamattomiin asioihin?
nopea kiukkukalkulointi kotihoidonnostamisen puolesta:
espoossa lapsen päiväkotihoito kuukaudessa maksaa noin 1000€. meillä kaksi lasta = 2000€. kotihoidontuki on kuntalisän, osittaisin hoitolisän ja vanhemmasta lapsesta saatavan lisän kanssa 663€/kk.
tästä summasta veroja menee se 20% = 132€, jotka siis periaatteessa palautuu takaisin kunnalle. kotihoito maksaa siis kunnalle meidän lapsien osalta 530€. tällä perusteella kunta säästää tässä sen vajaat 1500€ kuukaudessa eli kun olen ollut nyt yhtäjaksoisesti 13 kuukautta kotona, säästää tällä ajalla kunta melkein 20000€. aika huima summa!
mietinkin, että eikö olisi päin vastoin varaa hieman nostaa kotihoidontukea astetta kilpailukykyisemmäksi, jotta myös ehkä isillä olisi mahdollisuus jäädä kotiin lapsia hoitamaan? parasta tässä nimittäin on juuri se, että saa katsella ja osallistua pienten ihmisten elämään ja koittaa luoda heille mahdollisimman hyvä lapsuus <3
lukemiani linkkejä tässä vielä muutama:
Laura Räty - ihmisen ääni
Kohu Kela-tuesta – 500 €/kk syrjäyttää naiset? / Uusi Suomi
Tuomas Kososen väitöskirja Lasten kotihoidontuen määrä vaikuttaa työllistymisperusteisiin
Anneli Keltikangas-Järvisen haastattelu Turun Sanomista 22.2.2009
sitä pohtii joka kuukausi sitä, miten voisi lasten kanssa olla mahdollisimman pitkään kotona ilman, että joka kuukausi tarvitsisi miettiä, että olisiko kasvissosekeitto halvempaa kuin hernekeitto, kun ei noi pojat tuota hernekeittoa syö ainakaan montaa päivää putkeen. sitten jotkut tutkijaksi itseään nimittävät, keksii argumentoida kotihoidontuen vanhanaikaiseksi ja turhaksi ja jopa sellaiseksi, jota voisi aivan hyvin jopa tiputtaa hieman pienemmäksi.
kiistely kotihoidontuen tarpeellisuudesta ja sen suuruudesta nousee aika ajoin tapetille. jännä juttu, että usein sen poistamista tuntuvat oikein ilkeästi ajatellen ajavan miehet, jotka eivät ole välttämättä uhranneet vielä ajatustakaan lapsen teolle saatikka sen hoitamiseen tai vastaavasti keski-ikäistyneet ikäihmiset, jotka ovat omien lasten ollessa pieniä tehneet töitä, leikkineet lasten kanssa, ommelleet vaatteet ja jos sun vaikka mitä tehokasta toisin sanoen olleet täydellisiä vanhempia ja mikä tärkeintä: ääres tehokkaita! toisin sanoen eivät vain muista, millaista se oli, kun lapset olivat pieniä.
suurin kiukku nousee itselle, kun argumentointi perustetaan täysin rahaan. mikä merkitys on pienen ihmisen turvallisuudentunteella, läheisyydellä tai millään, mikä liittyy täysin rahalla mittaamattomiin asioihin?
nopea kiukkukalkulointi kotihoidonnostamisen puolesta:
espoossa lapsen päiväkotihoito kuukaudessa maksaa noin 1000€. meillä kaksi lasta = 2000€. kotihoidontuki on kuntalisän, osittaisin hoitolisän ja vanhemmasta lapsesta saatavan lisän kanssa 663€/kk.
tästä summasta veroja menee se 20% = 132€, jotka siis periaatteessa palautuu takaisin kunnalle. kotihoito maksaa siis kunnalle meidän lapsien osalta 530€. tällä perusteella kunta säästää tässä sen vajaat 1500€ kuukaudessa eli kun olen ollut nyt yhtäjaksoisesti 13 kuukautta kotona, säästää tällä ajalla kunta melkein 20000€. aika huima summa!
mietinkin, että eikö olisi päin vastoin varaa hieman nostaa kotihoidontukea astetta kilpailukykyisemmäksi, jotta myös ehkä isillä olisi mahdollisuus jäädä kotiin lapsia hoitamaan? parasta tässä nimittäin on juuri se, että saa katsella ja osallistua pienten ihmisten elämään ja koittaa luoda heille mahdollisimman hyvä lapsuus <3
lukemiani linkkejä tässä vielä muutama:
Laura Räty - ihmisen ääni
Kohu Kela-tuesta – 500 €/kk syrjäyttää naiset? / Uusi Suomi
Tuomas Kososen väitöskirja Lasten kotihoidontuen määrä vaikuttaa työllistymisperusteisiin
Anneli Keltikangas-Järvisen haastattelu Turun Sanomista 22.2.2009
maalari maalasi...
...tällä kertaa työhuonetta. työhuone sai epämääräisen oliivinlikaisen vihreän tapetin tilalle puhtaan valkoisen maalipinnan. valkoisen maalipinnan sai myös edelliseen kotiin "väliaikaiseksi keittiönpöytäratkaisuksi" ostettu ikean käsittelemätön mäntypöytä. nyt ihan uuden näköinen pöytä sai uuden paikan ihanaisen puuhahuoneen työpöytänä. sillä kun ei ole niin väliä sitten, vaikka pojat (tai minä itse) siihen vahingossa sitten maalejaan suttaisivat tärkeiden töidensä lomassa!
muuttaessamme uuteen kotiin lähes kaikki seinät olivat vihreitä. eikä ne olleet meidän värisiä vihreitä. meidän vihreiksi määrittelen sohvan, jonka löysin ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta, viherkasvit sekä vihreän sävyt, jotka löysin jämälangoistani torkkupeittoon.
muuttaessamme uuteen kotiin lähes kaikki seinät olivat vihreitä. eikä ne olleet meidän värisiä vihreitä. meidän vihreiksi määrittelen sohvan, jonka löysin ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta, viherkasvit sekä vihreän sävyt, jotka löysin jämälangoistani torkkupeittoon.
meidän vihreää ei ole mintunvihreä - ei varsinkaan jos sitä on lähes joka huoneessa.
koska kameranpiuha on vielä jossain laatikossa, jota en ole purkanut, en vielä pääse laittamaan ennen jälkeen kuvia, mutta jonain päivänä sitten.
ja runebergin päivän kunniaksi runoilijan "ainoa hetki" - kaunista.
koska kameranpiuha on vielä jossain laatikossa, jota en ole purkanut, en vielä pääse laittamaan ennen jälkeen kuvia, mutta jonain päivänä sitten.
ja runebergin päivän kunniaksi runoilijan "ainoa hetki" - kaunista.
Mä yksin olin,
hän tuli yksin,
kun tieni ohi
vei hänen tiensä.
Ei pysähtynyt,
sen tehdä aikoi,
ei puhutellut,
vaan silmä puhui.-
Oi tuntematon
ja silti tuttu!
Niin päivä haihtuu,
pois vuosi kiitää,
ja yksi muisto
nyt ajaa toistaan.
Tuo lyhyt hetki
jäi ikuiseksi:
se tuskan hetki,
se onnen hetki.
hän tuli yksin,
kun tieni ohi
vei hänen tiensä.
Ei pysähtynyt,
sen tehdä aikoi,
ei puhutellut,
vaan silmä puhui.-
Oi tuntematon
ja silti tuttu!
Niin päivä haihtuu,
pois vuosi kiitää,
ja yksi muisto
nyt ajaa toistaan.
Tuo lyhyt hetki
jäi ikuiseksi:
se tuskan hetki,
se onnen hetki.
Maailma palaa raiteilleen
Maailma on mennyt viime kerrasta hirmuisesti eteenpäin. Olemme...
- muuttaneet isompaa kotiin - tosin ihan vanhan kodin naapuriin
- päättäneet, että palaan takaisin töihin - ainakin joskus!
- saaneet nauttia siunatusta ja suhteellisen terveestä elämästä katsellen kun pienempi opettelee puhumaan ja isompi... no isomman kanssa harjoitellaan tunteiden ilmaisua enemmän ja vähemmän tuloksellisesti.
Uuden vuoden 2010 lupauksien lunastamisesta muuten: Yritin kovasti ja tein parhaani <3
Nyt on taas sellainen olo, että tarvitsen tätä!
- muuttaneet isompaa kotiin - tosin ihan vanhan kodin naapuriin
- päättäneet, että palaan takaisin töihin - ainakin joskus!
- saaneet nauttia siunatusta ja suhteellisen terveestä elämästä katsellen kun pienempi opettelee puhumaan ja isompi... no isomman kanssa harjoitellaan tunteiden ilmaisua enemmän ja vähemmän tuloksellisesti.
Uuden vuoden 2010 lupauksien lunastamisesta muuten: Yritin kovasti ja tein parhaani <3
Nyt on taas sellainen olo, että tarvitsen tätä!
