kyseenalaiset kasvatusmenetelmät osa 1 ja 2

rakkaat vipeltäjäni ovat todellisia vipeltäjiä ja erittäin omapäisiä. siksi joudunkin aika ajoin pohtimaan keinoja, millä saisin hommat sujumaan niin kuin minä haluaisin. tänään hieman kyseenalaisia (ja erittäin behavioristisia) keinoja käytin kahdesti.

osa 1.

nuoremman pikkumiehen kanssa on potalla istuminen on osoittautunut enemmän kuin vaikeaksi. ei se, etteikö se kiinnostaisi - ei. potta vain saa uusia käyttötarkoituksia: päähine, pikku-ukkojen uima-allas, autojen säilytyslaatikko... you name it!

päivällä tein poikkeuksellisen löydön, kuivan vaipan, joten mars potalle. siinä pikkumiestä valvoessani pohdin, millä ihme keinolla saisin toisen pysymään potalla niin, että tarpeet todella tulisi pottaan eikä esimerkiksi lattialle, matolle tai sänkyyn. toivotun käyttäytymisen palkitseminen on toiminut isommalla, mutta tarrat palkintona ei tuota puolitoistavuotiasta vielä innosta... karkit! kaapista löytyi joulunajan laivareissulta käteen tarttuneita pez-namuja, pienen pieni lasipurkki sekä söpösiä pieniä eläintarroja. uuden palkitsemisjärjestelmän esiteltyäni ja hetkeksi pois vessasta mentyäni alkoikin tuloksia jo syntyä: pieni alaston poikanen tulee käsi ojossa ja
pienempi: kaakki
äiti: onko pissi tullut muka jo pottaan (hieman epäillen)?
p äijämäisesti: "o"
ä: no, mennäänkö katsomaan
p: joo

ja karkinhan poika ansaitsi. katsotaan toimiiko toisen kerran, mutta onpa nyt kylpyhuoneen kaapissa sulassa sovussa pienen pieni karkkipurkki ja hammaspesuvälineet. ja sanottakoon vielä, että meillä ei oikeasti syödä (tai ainakaan lapset eivät syö) kovinkaan usein karkkia.

osa 2

tämä nyt ei  varsinaisesti ole behavioristista kasvatusta, pikemminkin kieroilua, mutta sallittakoon sekin välillä parempien keinojen puuttuessa.

olimme sopineet suuremman kerhokaverin äidin kanssa, että suurempi voisi mennä sinne lounaan jälkeen leikkimään iltapäiväksi. mahtavuutta, minulla siis lähes vapaa iltapäivä! lounaan jälkeen alkoi kuitenkin ihmeellinen pikkuveljen härnääminen ja kauhea karjuminen, kun toinen tuli lähemmän kahta metriä. suivaantuneena suuremman törppöilyyn ilmoitin parin varoituksen jälkeen, että nyt taidan soittaa ystävän äidille ja voipi olla, että menetkin kaverin sijaan päikkäreille. mutten soittanutkaan oikeasti, vaan ainoastaan teeskentelin soittavani. suurempi oli olohuoneessa, joten ei nähnyt, mitä tein, mutta kuuli aivan varmasti.

seuraava kohtaus. kamera kuvaa eteisestä. suurempi oli pipoa ja hanskoja vaille vaatteet päällä valmiina lähtöön ja totesi: "äiti, nyt mä olen tosi tosi reipas enkä enää huuda. mä voin varmaan mennä edellä ulos odottamaan, kun sä saat veljelle ja itsellesi vaatteet päälle."

pienempi leikkii pikkuprinsessaa