friday

viime aikoina on ollut niin paljon kaikkea hommailua, ettei ole enää jaksanut iltaisin istahtaa koneelle. päivisin ei enää ehdi, kun pojat eivät nuku aina samaan aikaan päiväunia. paljon kaikkea kivaa on kuitenkin tapahtunut, josta olisi kovasti halunnut kirjoitella!

eilinen oli ehkä tämän viikon kohokohta tai ainakin kivojen tapahtumien ja sattumien kasautuma:

kuten olen luvannut, painon on tultava alas tämän kevään aikana. aamu alkoikin pitkästä aikaa vaa'alle astumisella ja mitä minun rähmäiset ja uniset silmät näkivätkään: -10kg. eikä tämä luku muuttunut sen jälkeen, kun oikeasti olin hereillä. nipistin vielä varmuuden vuoksi.

aamupäivän perhekahvilakin oli oikein onnistunut reissu: nätisti leikkivät lapset (ei oikeasti juuri koskaan tapahdu!), maukas kahvikupillinen kera keksin, vyöhyketerapeutin vierailu sekä... tämä viimeinen on ehkä päivän yksi kohokohdista! olemme tutustuneet tässä kolme vuotta asuttuamme moneen naapuriin. monesta on ehtinyt tulemaan hyviäkin ystäviä. yksi ihanista ystävistä on alakerrassa asuva frouva miehensä ja tyttärensä kera. satuin mainitsemaan kerhossa kaipaavani itselleni pianoa. no, vanhempani ovat luvanneet osallistua osaltaan pianon hankintaan 30-vuotislahjaksi eikä vielä olisi sitä varaa hankkiakaan. mutta alakerran ystävällähän oli piano, joka pian syntyvän vauvan takia etsii uutta paikkaa. ja niin tämä sähköpiano (joka on oikeasti ihan hyvä sellainen) muuttaa meille tänne yläkertaan asumaan aluksi noin vuoden sijoituksella. takaisin se muuttaa heti, kun itse saan oman tai ystäväni haluaa sen takaisin. TÄYDELLISTÄ!

iltapäivä jatkui mukavasti kotiini saapuneelta luottokampaajalta, joka leikkasi lasten hiukset sekä laittoi oman kuontaloni myös kuntoon. tosin ylipitkän reuhkan alta paljastui aika pahaksi päässyt psori (ei ollut uusi diagnoosi). mutta onpa nyt helpompi hoitaa, kun hiukset on lyhyemmät ja pahimmasta kohdasta ajettiin kokonaan hiukset pois. tosin niin, ettei sitä huomaa.

illalla huomasin vielä, että lasten kanssa istutetut siemenet olivat lähteneet itämään.

on se kumma...

...kun välttelee jonkin asian tekemistä, joka ei tunnu sillä hetkellä kivalta, on siihen asiaan tarttuminen myöhemmin kahta vaikeampaa.

...kun olo helpottuu, kun saa kauan vääntämän neulomuksen valmiiksi, josta ei ole yhtään tykännyt, mutta koska se on tullut jollekin muulle kuin itselle, on se ollut pakko tehdä valmiiksi.

...kun tuo kasa tuossa ompelukoneen vieressä vaan kasvaa.

...kun mitään ei tapahdu, jos itse ei tee ja hoita.

pearls, poos and bears

 

ihanat, rakkaat puuhelmet. niitä onkin kerääntynyt iso metallirasiallinen. ne kaikki löytyivät tänään lattialta. onneksi eivät olleet lasihelmiä!


no, kuva kertoo ehkä kaiken. nuorimmainen asialla.


pikku-karhu heräsi talviunilta. pikku-tiikerikin kävi kylässä, mutta vain hetken ajan, kunnes se muuttui menninkäiseksi.

note to self: pukeutumisvaatelaatikko tarvitsee täydennystä. tee tai hanki
- ainakin yksi prinsessahame
- toinen kruunu
- paremi merirosvomiekka (pehmeä)
- inkkaripäähine
- ehkä myös lannevaate
- hassuja hattuja

 

aamu alkoi maukkaasti, kun käytin viikonlopun jämämuusin perunarieskoihin. namnam! niin ja kiitos ninnulle. pannulaput tulivat perille ja sopivat kuin nakutetut siniseen keittiöömme taas uudeksi oranssiksi yksityiskohdaksi.

pleasures

hah! tämä lauantai on ollut pieniä nautintoja ja iloja täynnä.

sain nukkua kahdeksaan. pienempi herätti kyllä neljä kertaa yön aikana. herätyksistä kolme oli klo 0300 ja 5.30 välisenä aikana. pitäisi varmaan alkaa herkitsemaan yösyöttöjen lopettamista. onnistuisikohan se tämän lapsen kohdalla!?


pääsin ostoksille. lähdimme retkelle itäkeskukseen tavoitteena käydä ruohonjuuressa täydentämässä varastoja, löytää pienemmän rehuletin kurissapitämiseen pari poikamaista pinniä sekä saada miehelle uudet ulkohanskat. näistä kaksi ensimmäistä toteutui. eikö ole söpöjä. ne löytyivät ystävällisen myyjän avustuksella täältä.


kävin ensimmäistä kertaa zumbassa. en ole mikään liikuntanarkkari, mutta tästä saattaa tulla vieroitusoireita. oli niin hauskaa, kyllä, HAUSKAA!!!

lapset ovat molemmat nukkuneet päiväunet, JEE! saimme niin pitkästä aikaa viettää miehen kanssa aikaa ihan vain kahden.

ruoka maittoi, kaikille. tein jättisuuren lihapullataikinan maustettuna tomaatilla ja yrteillä sekä peruna-porkkanamuusia. jopa suurempi söi sitä. tosin se taisi olla hieman nälkäinen, kun viimeksi oli syönyt perjantaina kolmen aikaan. ei ole ruoka kelvannut ja pöydässä on pelleilty, joten ilman on joutunut olemaan. (taidan olla aika tiukkisäiti...)


mieli tekisi kovasti pannukakkua. kermavaahdolla ja mansikoilla.

apple


välipalahetken tuotos oli kaksi superpitkää omenan kuorta. toinen oli noin puolesta välistä, kun muistin, että voisi kokeilla saako kuorittua katkeamatta. toisen omenan sain kuorittua ihan kokonaan ilman, että kuori katkesi. huippua!!!

pienestä sitä saa riemua!