mitä tänään syötäisiin

nyt alkoi pienemmän makumatkat! päätin jo odottaessani tätä pienokaista, että kokeilen aloittaa kiinteiden syömisen lapsentahtisen sormiruokailun periaattein. mitäs se sitten?!?

eipä tehdä meillä soseita, vaan sormenkokoisia paloja, joita pienempi sitten itse saa natustella. hyvin matka ainakin alkoi. porkkana ja kurkku upposi poikaan kuin häkä! ja tuttuun tapaan hermo meni heti, kun ruoka tippui kädestä.

hienosti pienempi osasi ottaa käteensä ja viedä suuhun. valloittavaa <3

iltapäivällä kokeillaan hieman mangoa, jos se vain on pöydällä ehtinyt kypsyä.

vain hetken huumaa

odottaessani esikoistani, ajattelin jotenkin automaationa, että totta kai imetän. tai oikeastaan en ajatellut edes asiaa kovinkaan pitkälle. suuremman kohdalla imetys sujui, kunnes totesin, etten enää jaksa. suurempi oli silloin vuoden vanha.

pienemmän odotuksen aikana loin itselleni hirvittävät paineet imetyksen onnistumisesta. totta kai imetän ja sen pitää onnistua, koska ensimmäinenkin kerta meni niin hyvin. aluksi meillä oli kuitenkin pienemmän kanssa ongelmia. vaikka maito nousi, niin tuntui ettei hän millään oppinut oikeaa imuasentoa ja ja ja.

myöhemmin mietin pienemmän alkutaipaleesta, että hyvinhän se lopulta meni. olin vain älyttömän malttamaton asian suhteen.

nyt toivon, ettei tämä aika koskaan loppuisi. se, että saan köllähtää pikkuihmisen kanssa sängyn päälle köllimään ja toinen tulee ihan kiinni tuhisemaan ja syömään. intensiivinen katse, sormet rapsuttelee hupparin nyörejä, paidan kaulusta ja silmien luppasu tai maailman mahtavin hymy, kun vatsa tulee täyteen. ihanaa. en pysty vielä hyväksymään, että kun pienemmän imetys loppuu, en välttämättä enää koskaan saa imettää.

taikatemppuja

suurempi heräsi jostain syystä vähän väärällä jalalla. no, mieli muuttui pian, kun poika keksi sirkuleikin:

tänään täällä on taikuri, joka taikoo ensin muumipapan ja sitten hiiren kadoksiin.

olohuoneen lattialle kasattiin hiiren ja muumipapan päälle pienet kankaat, sitten tyynyjä, vähän työkalupakkia ja peittoa ja...

sitten. timtalapim!

häh, ei ne hävinnytkään. kiukkupussi paineli epäonnistuneen temppunsa jälkeen omaan huoneeseensa mököttämään. "minä en osannut olla oikea taikuri" suurempi huuteli mennessään.

hellyyttävä pikku taikuri, kun ei voi olla leikisti vaan heti pitää olla oikeesti! <3

syksy

on syksy niin ihmeellinen.
minä kaikkea ymmärrä en.
miten virheä maa värin uuden nyt saa,
linnut lentävät merien taa.

mihin siilit ja etanat käy?
niitä syksyllä missään ei näy.
mihin pois katoaa, missä siilien maa,
mullan allako ne asustaa?


kuka vaahterat kauniiksi saa
värit muuttaa ne, nyt punertaa?
kuka pelsselillään lehdet käy värjäämään?
missä maalarin tuon kotimaa?

miten kypsyvät puolukat nuo?
mistä karpalot päälleen saa suo?
mikä punertumaan saapi marjat ja maan
syksyn ihmeitä kaikki on vaan.


on syksy niin ihmeellinen,
minä kaikkea ymmärrä en.
miten muutoksen saa koko kesäinen maa?
värit hehkuvat nyt loistossaan.

san. Juhani Konola

maailman tärkeimmät

tässä on maailman tärkeimmät: pienempi ja suurempi. pienempi on nyt viiden kuukauden ja suurempi kolme vuotta ja risat.

suurempi on kuin äitinsä: tempperamenttinen ja kaikkea muuta kuin rauhallinen. no, sellainen kolme vuotias poika. <3

pienempi on taas kuin veljensä, kaikessa. paitsi nukkumisessa. suurempi nukkui ja nukkuu vieläkin pitkiä päikkäreitä, muttei yöunia. pienempi taas ei nuku juuri päivisin, mutta yöt melkein läpeensä.

maailman rakkaimmat.

tänään suurempi kotimatkalla päiväkodista saneli äidilleen vaihtoehtoja:

s: tiedätkö mitä?
ä: no mitä?
s: sinulla on kaksi vaihtoehtoa. haluan mennä joko mummolaan tai markus-serkun luo.
ä: jaahas.
s: sinä saat valita.
ä: entäs jos nyt oltaisiin kuitenkin kotona?
s: ei, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa.

siis ihan itse sain valita. aivan parasta! ei me kyllä valittu kumpaakaan vaihtoehtoa ja taisi suurempi jo unohtaakin vaihtoehtonsa...