ikävimpiin asioihin maailmassa kuuluu se, kun jollain toisella onkin toinen. en nyt tarkoita tällä niitä nuoruuden aikaisa haikeuksia, kun se poika, johon just olis ihastunut seurusteleekin toisen kanssa eikä oo yhtään kiinnostunut musta. ei. ei tätä.
tarkoitan aikuisten asioita. sitä, kun toinen pettää toisen luottamuksen. suutelee jotain toista. viettää sen kanssa aikaa. ei tulekaan yöksi kotiin. tekee sen toisen tietämättä. pitää suhdetta yllä. ei vain yhden yön erehdys, vaan tietoinen valinta lähteä toisen luo. päättääkin mennä toisen syliin eikä oman puolison luo, joka on ollut illan lasten kanssa.
ei. meillä menee hyvin. en tarkoita nyt tällä itseäni. huoli pois sen suhteen. toisaalta se ei yhtään kevennä omaa oloani. ei siis, olen tyytyväinen, enemmänkin, ettei tämä koske meidän perhettä. eli minä EN ole käynyt vieraissa eikä miehenikään, vaikka häntä oltiinkin käyty hakemassa jorailemaan baarissa. oli otettu! niin olisin ollut minäkin.
kaikken pahimmalta tuntuu se, etten voi mennä puuttumaan toisten elämään ja kertoa toisen uskottomuudesta - oikaista vääryyttä. pahalta tuntuu nähdä ihminen ja tietää koko ajan, että perheessä ei olla rehellisiä eikä toinen tiedä siitä mitään. vihaiseksi minut tekee nähdä se inhottava ja limainen ihminen, joka ei arvosta puolikastaan sen vertaa, että voisi pitää sen munan taskussa muualla kuin kotona. ikävältä tuntuu, kun en oikeastaan "tiedä" koko asiasta mitään ja silti tiedän. enkä siis voi puhua asiasta kuin oman puolison kanssa, joka käskee vain olla ajattelematta.
onneksi minun ei tarvitse valehdella, jos minulta kysytään. en kerro, jos ei kysytä, mutta en valehtele, jos jostain syystä kysytään. toisaalta... sitten kun tai jos kaikki tulee ilmi ja selviääkin, että minä olen tiennyt. toinen loukkaantuu.
vaikeaa ja epäreilua. ikävää olla tällaisessa tilanteessa.
