voi surkeuksien surkeus!

kylläpä nyt kaikki tuntuu menevän huonosti

paitsi iltapuuro oli aivan maailman parasta, kun vihdoin pääsin avaamaan pussin!

ensinnäkin minua riipaisee tosi syvältä tuo pienen pojan kuolema. surullista, hirvittävän surullista. aloin heti pohtimaan, miltä itsestä tuntuisi oman lapsen kuolema sellaisissa olosuhteissa. itkin melkein puoli tuntia suoraa huutoa. kamalaa.

nämä muut huonosti menevät asiat nyt menettivät huonoutensa, kun kirjoitin ensin tuosta oikeasti hirvittävästä asiasta, mutta tässä pienen ihmisen elämässä mm. tämäkin harmittaa:

olen pitkään havitellut lastenhuoneeseen marimekon karkuteillä-verhoja. olen säästellyt ostohimojani siihen, kunnes pojat muuttaa yhteiseen huoneeseen isompaan makuuhuoneeseemme. mutta. kävin hakemassa värivaihtoehdot kaupasta lainaksi ja sain värin ja jopa seinämaalinkin sävyn päätettyä, kunnes aloin laskea verhon pituutta. ups! kahta kuviota ei mahdu päällekäin, vaan norsun pää tai jalat pitäisi katkaista!

paitsi... jos alkuperäiset verholaudat otetaan pois. lastenhuoneesta sen voisikin tehdä, kun verhoja ei ole ommeltu, mutta meidän huoneen ihanaiset vallilan perhosverhot ovat vanhalla mitalla tehty. tämän vuoksi pienempään makuuhuoneeseen se pitäisi jättää. mutta näyttäisikö se sitten ihan hoopolta, kun vierekkäisissä huoneissa olisi erilaiset verhonkiinnitysratkaisut?

tosin sitten lautahässäkän alta saattaa löytyä maalamatonta betonia sekä katosta että ikkunaseinältä. tarkoitus oli maalata alunperin vain yksi tai kaksi seinää, mutta juuri nämä kaksi osaa, katto ja ikkuna seinä, piti jättää sellaiseksi. eikä pelkkää soiroa voi maalata, vaan koko katto. ja pitäisikö sitten muistakin huoneista maalata katto, ettei tule liian isoja eroja? tulisiko siitä vähän taas liikaa hommaa, kun ei siitä nyt ole liian montaa vuotta, kun olemme kaikki kotimme seinät maalanneet?

ja taas on laura saanut pienestä asiasta maailman suurimman ongelman.